Sivut

maanantai 10. lokakuuta 2016

Neljäntienristeys (Tommi Kinnunen)


Teoksen nimi: Neljäntienristeys
Kirjoittanut: Tommi Kinnunen
Ilmestymisvuosi: 2014
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 334




"Talolle, jonka huoneissa asuu monta tarinaa"


Tommi Kinnusen teos Neljäntienristeys kuvaa 1900-luvun aikaista elämää kolmen sukupolven ajalta. Nuori kätilö Maria leimataan heti kylän kummajaiseksi, eikä tilannetta helpota yhtään hänen avioton lapsensa Lahja. Elämä pienessä Kuusamon kylässä ei ole 1900-luvun alussa mitään helppoa ja Maria joutuukin usein muiden silmätikuksi. Itsenäisenä ja perinteisiä tapoja karttavana kylän suurimmassa talossa Lahjan kanssa asuvana yksinhuoltajana hän herättää ihmisissä epäluuloa ja ennakkokäsityksiä. Kätilön työstään arvostusta saanut Maria on työnsä puolesta kuitenkin haluttu vieras.

Marian ainoa lapsi Lahja ei halua seurata äitinsä jalanjälkiä, vaan haaveilee normaalista perhe-elämästä aviomiehen ja lasten kanssa. Oulussa työharjoittelussa ollessaan hän tapaa komean ja huomaavaisen Onnin, joka pian kosiikin Mariaa. Kaiken ollessa poikkeuksellisen normaalia ja hyvää alkaa kuitenkin toinen maailmansota, jonka myötä Onni saa kutsun rintamalle. Naisväki puolestaan lähetetään evakkoon.

Sodan jälkeen elämää ei ole helppoa koota ennalleen raunioksi palaneiden kodin tuhkista ja Onnin traumaattista muistoista, jotka syövät miestä sisältä päin muiden sitä huomaamatta. Uutta kotia rakennetaan, elämää yritetään koota palasista ennalleen ja lapsia kasvattaa oikeudenmukaisuutaan. Tämä ei kuitenkaan ole helppoa Lahjan päätyessä hoitamaan sairasta äitiään sekä tasapainottamaan arkea Onnin kummallisten Oulun matkojen paljastuessa ja lopulta koituessa miehen peruuttamattomaan tekoon.

Neljäntien risteys on teos, joka on jaettu neljään eri osaan ja sen jokaisessa kohdassa vuorollaan Maria, Lahja, Onni ja Kaarina kuvailevat elämän heittelemää ihmistä. Jokainen heistä taistelee vuorollaan oman aikansa ongelmien kanssa. Maria ja Lahja pönkittävät naisten tasa-arvon ja yhtäläisten oikeuksien puolesta miesten ympäröimässä yhteiskunnassa. Onni merkataan lainpetturiksi hänen seksuaalisuutensa nimissä. Tuon ajan yhteiskunta kun määritteli Suomessa homoseksuaalisuuden sairaudeksi, josta oikeanlaisen ammattiavun kanssa voisi parantua. Miehen kohtalokas teko on tuonajan yhteiskunnassa vaiettu salaisuus, josta ei puhuta edes omille jälkipolville. 

Teos on oivallinen kokonaisuus kritisoimaan tuon ajan yhteiskuntaa. Se antaa lukijan oivaltaa kuinka nyt niin tasa-arvoisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle taaksepäin löytääkseen karmaisevan totuuden. Totuuden siitä kuinka oli silloin ja kuinka paljon paremmin on nyt. Neljäntienristeys onkin lopulta neljän ihmisen tiet yhdistävä risteys.


4 kommenttia:

  1. Suomalainen kirjallisuus ei yleensä iske muhun sitten ollenkaan, mutta tää kirja on varmaan pakko tsekata jossakin välissä. Hyvä postaus taas! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähä sama juttu, mutta tämä kirja oli kyllä positiivinen yllätys. Kannattaa kokeilla!

      Poista
  2. Minäkin luen kotimaista vähemmän, mutta blogiaikana olen pakottanut itseäni kotimaisenkin pariin. Neljäntienristeys viehätti minua, mutta Lopotti on vielä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! On hyvä, että blogista löytyy niin kotimaista kuin ulkomaistakin kirjallisuutta. Aina silloin tällöin joku kotimainenkin kirjailija säväyttää, esimerkkinä Sofi Oksanen, jonka uusinta teosta Norma luen parhaillaan. Lopotti on myös ollut ajatuksenani nyt Neljäntienristeyksen lukemisen jälkeen.

      Poista