Ainoa (Kiera Cass)

Teoksen nimi: Ainoa

Kirjoittanut: Kiera Cass

Suomentanut: Laura Haavisto

Ilmestymisvuosi: 2014 (englanniksi) 2017 (suomeksi)

Kustantaja: Pen & Paper

Sivumäärä: 323

Ah, miten paljon odotinkaan sitä hetkeä, kun tämä Valinta-sarjan kolmas osa Ainoa saapui meidän kirjastoomme ja saisin sen vihdoin omiin kätösiini. Edellinen osa Eliitti sai arvoisensa lopetuksen. Mutta mitä onkaan luvassa seuraavaksi? Kuka on kirjan lupaama Maxonin AINOA? Sen, ja monta muuta arvoitusta voi saada selville vain, jos avaa ovensa takaisin American maailmaan, keskellä valinnan kutkuttavia pyörteitä.

"Laitoin toisen käteni hänen käteensä ja painoin poskeni hänen rintaansa vasten. Hän laski leukansa pääni päälle, ja me pyörimme sateenropinan tahtiin. Sinä hetkenä tunsin, että kaikki kääntyisi parhain päin. Ja jos saisimme tämän toimimaan, löytäisimme jotenkin aina tien takaisin toistemme luo."

Palataan takaisin siihen, mihin kaikki viimeksi jäi, America Singeriin ja valintaan. Kuninkaanlinnan muurien sisäpuolella kuohuu, eikä vain syystä, sillä kapinalliset ovat käyneet entistä verenhimoisemmiksi. American julkisuuteen antama lausunto on suututtanut kuninkaan entisestään ja ellei hän sen takia vielä ole kuninkaan mustalla listalla, on hän hyvää vauhtia pääsemässä sinne. Silti America ei osaa ajatella elämää ilman Maxonia, prinssiä, joka on toivonut hänen jäävän valintaan kaikesta huolimatta. Kun jäljellä on enää muutama tyttö ja valinta kolkuttelee ovella, on American viimeinkin tehtävä valinta, luottaako sydämensä Maxonille vai jatkaako elämää ilman häntä linnan muurien toisella puolen.

"Olin täällä. Enkä aina ymmärtänyt miksi. Maxon vietti yhä aikaa Krissin kanssa - senkin jälkeen, mitä oli tehnyt pitääkseen minut täällä. Kapinalliset jatkoivat heltymättä hyökkäyksiään palatsin muurien ulkopuolelta, kun taas sisäpuolella kuninkaan jäätävät sanat horjuttivat itseluottamustani aivan yhtä paljon. Samalla Aspen yhä pyöri ympärilläni, mikä minun piti salata. Lisäksi kaikkialla oli kameroita, jotka taltioivat elämäämme katsojien viihdykkeeksi. Minua työnnettiin nurkkaan joka suunnalta, ja jäin paitsi kaikesta, mikä minulle oli aiemmin ollut tärkeää."

Kapinallisten käydessä yhä armottomammiksi ja uhatessa jo linnan ulkopuolella asuvia kansalaisia, kuten valittujen perheitä, America päättää tarttua toimeen miettimättä sen kummemmin tekojensa seurauksia kuin omaa turvallisuuttaan. Prinssi Maxon pitää hänen päättäväisestä luonteestaan ja on lopen kyllästynyt isänsä turhiin lupauksiin muutoksesta ja kapinallisten lopullisesta kukistamisesta. Tuntuu siltä, että kuninkaan oma kunnia ja maine olisi kaiken yhteisen hyvän yläpuolella. Hän kohtelee poikaansa kuin ketä tahansa alamaistaan unohtaen, että on näyttämässä esimerkkiään valtakunnan seuraavalle hallitsijalle. Yhdessä America ja Maxon päättävätkin uhmata kuninkaan käskyä ja suorittaa häneltä salassa tehtävää, jonka toteuttaminen olisi todellinen vastaisku nykyiselle hallinnolle.

"Sydämeni hakkasi, ja hetken mietin, mahtaisiko hän kuulla sen huutavan rakkautta häneen. Jos kuulikin, hän kuitenkin päätti jättää sen huomiotta käsillä olevan tehtävämme takia. "Kuule, hän sanoi-, se mitä aiomme tehdä on todella vaarallista. Jos jotakin tapahtuu, haluan että juokset pakoon. Älä edes yritä palata palatsiin. Etsi perhe, joka suostuu piilottelemaan sinua yön yli."

Suunnitelmat kastien lakkauttamisesta ovat American ja Maxonin yhteinen salaisuus, salaisuus, joka sitoo heidän entistä tiiviimmin yhteen. Yhteinen päämäärä vaatii heiltä molemmilta valtavia uhrauksia, eikä mikään niiden jälkeen ole ennallaan. Entä kestääkö rakkaus, kun Maxon saa kuulla American ja Aspenin salaisuuden? Taistelu rakkaudesta ja sen mukanaan tuomasta rauhasta on nyt käynnissä kovempana kuin koskaan. Kaiken yllä on kuitenkin toivon kipinä, jonka lohduttamana lukija voi vain toivoa parille onnellista loppua.

"Sinä et ole koko maailma, mutta olet kaikki se, mikä tekee maailmasta hyvän."

Hei! Jo jonkin aikaa kestäneen postaustauon jälkeen minulla on oli ilmoittaa, etten todellakaan ole ollut lopettamassa blogin kirjoittamista saati sitten lukemista. Nämä muutamat edelliset kuukaudet ovat vain olleet niin kiireisiä ja elämä on heittelehtinyt puolelta toiselle, etten ole pystynyt keskittymään postailuun. Yo-kirjoitukset, lakkiaiset, työt, pääsykokeet jne. ovat vieneet niin ison osan ajastani, ettei minulle vain yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa kirjoittamiselle. Lukemista en ole kuitenkaan missään vaiheessa lopettanut, vaan jatkanut normaaliin tapaan keventäääkseni ajatuksiani kaikesta muusta tämän kiireen keskellä. Pyrin nyt päivittämään näitä lukuelämyksiäni tänne mahdollisimman nopeasti, jotta saatte maistiaisia siitä mitä olen näiden kuukausien aikana lukenut. Toivon siis, että te lukijatkaan ette ole unohtaneet minua tämän hiljaiselon aikana, vaan muistatte palata blogini pariin taas jatkossakin. Lämpöisiä kesähetkiä ja nautinnollisia lukuelämyksiä teille toivoen Suvi

MOKKA ( Tatiana de Rosnay)

Teoksen nimi: MOKKA

Kirjoittanut: Tatiana de Rosnay

Suomentanut: Pirkko Biström

Ilmestymisvuosi: 2010 (englaniksi) 2012 (suomeksi)

Kustantaja: Bazar

Sivumäärä: 278

"Kuuta ei ollut. Päämme päällä oli pikimusta taivas. Mutta taivaanranta oli kaikkea muuta kuin musta. Siinä oli räikeänpunainen täplä, kuin veriläiskä. Ja mereltä puhaltava suolainen tuuli kuljetti tuhkaa meitä kohti."

Perheenäiti Justinen rauhallinen elämä muuttuu kerta heitolla, kun jokaisen äidin pahin painajainen käy toteen. Kahden lapsen äiti saa soiton, joka hautaa hänen seesteisen elämänsä rippeet todelliseksi murhenäytelmäksi täynnä kipua, epätoivon kyyneleitä ja pelkoa pahimmasta, oman lapsen menetyksestä.

""Haloo, onko rouva Wright?"

Miehen ääni, samoin tuntematon. 

"Oletteko Malcolm Wrightin äiti?"

Vastasin että kyllä, olen hänen äitinsä. Miten niin? Miksi? 

"Pojallenne on sattunut onnettomuus. Teidän Pitää tulla heti.""

Linjan toisessa päässä ollut ambulanssin ensihoitaja yritti selittää tilanteen kulun ja sen mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Justine oli kuitenkin liian järkyttynyt ja poissa tolaltaan, ettei saanut kerättyä itseään sen vertaa, että olisi esittänyt tilanteeseen tarkoitetut kysymykset. Oli kuin omalle elämälle rakennettu pohja tai jonkinlainen peruskallio olisi luisunut alta kuin kevättalven sulattama jää joen törmästä.

Päivät seurasivat toisiaan muuttumattomina äidin istuessa sairaalan osastolla koomassa nukkuvan poikansa rinnalla. Onnettomuus oli jättänyt arvet, joita hän tulisi kantamaan koko lopun elämäänsä. Kaikista kamalinta oli kuitenkin se epätietoisuus, joka onnettomuuden tapahtumista perheellä oli. vaikkea tiedon saanti auton alle jäänyttä, tiedostamattomana nukkuvaa poikaa herättäisikään, oli perheellä ja erityisesti Justinella valtava katkeruus onnettomuuden syytä, tuota vastuuntunnotonta kuskia, kohtaan. Myötätuntoa olisi herunut, jos onnettomuus olisi ollut silkka vahinko anteeksipyyntöjen ja täyden vastuunkannon kera. Mutta sitä se ei todellakaan ollut. Pakoon huristelleen auton takavalot piirtyivät Justinen verkkokalvolle aina, kun hän miettikin tapahtunutta.

"Menin työpöytäni eteen ja avasin internetyhteyden. Naputtelin sanan "kooma". Hakukone löysi lukuisia osumia. Malcolm oli toisen asteen koomassa. Glascow 8. Lääkäri oli sanonut niin. Sillä hetkellä en tullut kysyneeksi, mitä "Glascow" tarkoitti. Nyt tiesin. Se oli mitta-asteikko, jolla kuvattiin koomaa, kuten Richterin asteikolla kuvattiin maanjäristyksen voimaa."

Justinen miehen luottaessa poliisiin ja lääkäreihin, koki Justine väistämätöntä halua saada asiat etenemään. Päivien vaihtuessa viikoiksi ilman minkäänlaisia yhteydenottoja tai johtolankoja ajajasta, alkoi poliisien loputon odottelu tuntumaan ajan hukalta. Voisiko Justine itse tehdä asialle jotain? Oliko hänellä tarpeeksi tietoa yliajajasta, jotta hän voisi jäljittää tämän ja kohdata kasvotusten? Entä pystyisikö hän siihen?

"Nyt heti. Minun täytyi panna toimeksi heti. Halusinko saada asioihin vauhtia? Siinä tapauksessa minun täytyi vauhdittaa niitä itse. Kukaan ei tekisi puolestani yhtään mitään. Ei kukaan."

Menettäessään jonkun alkaa sitä miettiä oman elämänsä merkitystä, saavutuksia ja vielä saavuttamattomia unelmia. Menettäessään jonkun alkaa väistämättä miettiä, onko elämässä sittenkään aikaa tuhlattavaksi vai pitäisikö sittenkin tarttua niihin hetkiin, joita se tarjoaa nautittavaksi. Justinen kohdalla elämä ravisteli pahimmalla mahdollisella tavalla. Ei vain oman lapsen menettämisen pelko, vaan myös valtava katkeruuden ja syyllisyyden tunne olivat ajamassa hänet tiensä päähän. Päivien ja viikkojen kestävä riittämättömyyden tunne kalvoi hänet sisältä aivan rikki.

Monesti kirjaa lukiessani koin jonkinlaista myötätuntoa ja tarvetta auttaa. Tunneskaala, joka kirjan läpi kulki, oli aivan valtaisa, täynnä vihaa, raivoa, pelkoa, helpotusta ja onnea. Kokonaisuutena teos oli hyvin paljon mielen sopukoita ravisteleva ja elämän haavoittuvaisuutta avaava teos.