Hae tästä blogista

Uhanalainen (Elina Rouhiainen) Susiraja 2


Teoksen nimi: Uhanalainen
Kirjoittanut: Elina Rouhiainen
Ilmestymisvuosi: 2013
Kustantaja: Tammi
Sarja: Susiraja
Sivumäärä: 446


17-vuotias Kallion kasvatti Raisa on viettänyt vuoden Kainuun korven Hukkavaarassa. Tämän vuoden jälkeen mikään ei ole ollut niin kuin ennen. Nyt Raisa kuitenkin asuu Helsingissä toivoen, että voisi pyyhkäistä viimeisen vuotensa pois maailmankartalta. Hänellä on Helsingissä koti, työ, opiskelupaikka ja ystäviä, mutta Kainuun suuri rakkaus Mikael ei tahdo pyyhkiytyä hänen mielestään. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Raisan suuri rakkaus Mikael yllättäen ilmestyy hänen eteensä silmät kirkkaan sinisinä loistaen. Jotain on täytynyt tapahtua?

Raisan vuosi Hukkavaarassa ei ollut mikään elämysmatka ja lopulta hän joutui jättämään kylän paetessaan laumanjohtajan vihaa häntä kohtaan. Nyt Hukkavaara kuitenkin olisi pulassa ja tarvitsi Raisaa. Olisiko hän valmis kohtaamaan kaiken uudelleen, antamaan anteeksi? Ystävien neuvoista huolimatta Raisa päättää kohdata menneisyytensä ja ottaa selvää mitä Hukkavaarassa oikein tapahtuu. Matka on kaikkea muuta kuin helppo ja lopulta Hukkavaara ei ole enää entisensä. On aika kohdata erilainen Hukkavaara ja vastattava kysymykseen,: olenko valmis jäämän tänne? Raisan ja Mikaelin on aika selvittää välinsä ja jatkettava elämiään joko yhdessä tai erossa toisistaan.

" Minä välitän sinusta. Sen jälkeen, kun opin tuntemaan sinut - ei, sen täytyi tapahtui jo ennen sitä - olen tiennyt sen, ja niinä hetkinä, joina olen toivonut, ettei se olisi totta, on se pitänyt. - "

Susirajan toinen osa on jatkoa Raisan tarinalle. Hän kohtaa Hukkavaaran ja sen asukkaat uudestaan vahvempana ihmisena, mutta myös pelokkaana. Kaikki on jälleen muuttunut ja tulee muuttumaan. Raisa on päättänyt uhrata henkensä toisten vuoksi ja valmis taistelemaan omistaan. Hän on rohkea, päämäärätietoinen ja itsepäinen nuori nainen, joka uskoo hyvään.

Elina Rouhinainen on kirjoittanut jälleen kerran kirjan, joka saa lukijan tunteet pintaan. Lukukokemus on ainutlaatuinen ja mukaansa tempaava. Jokainen sivu imee yhä syvemmälle tapahtumiin loistavan kerronnan ja kuvailun avulla. Lopulta on lukijasta itse kiinni millaisen tarinan hän rakentaa sisällään, sillä jokainen lukukokemus on aito ja ainutlaatuinen seikkailu, joka kantaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti