Hae tästä blogista

Iskelmiä

Jokainen meistä haluaa tulla rakastetuksi? Niin haluaa myös Aino Mallinen, 16-vuotias tyttö, jota ei ole koskaan suudeltu. Sitten luokkaretkellä Samuli istuu hänen viereensä ja kaikki muuttu. Rakkaus ei ole ihan sitä, mitä Aino luulee? Vai rakastaako Samuli häntä oikeasti?

Laura lähteenmäen kirjoittama teos Iskelmiä on vuonna 2013 ilmestynyt nuorisoteos. Se kertoo 16-vuotiaan Ainon elää vuoden ajalta. Kun luokan hiljainen ja porukan ulkopuolelle jätetty tyttö kohtaa Samulin, ja kaikki muuttuu. Samuli on ollut samalla luokalla jo kauan, mutta jotenkin Aino huomaa hänen olemassa olonsa vasta, kun Samuli luokkaretkellä istuu hänen viereensä ja koskettaa hänen poskeaan hellästi. Tätä kosketusta Aino ei helpolla unohda, kunnes hän huomaa ihastuneensa Samuliin. Mutta miksi Samuli hänestä välittäisi? Hän on vain luokan yksinäinen sielu, josta tuskin kukaan piittaa.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Samuli pyytää Ainon treffeille. Koko luokka tuntee nyt Ainon Samulin tyttöystävänä, eikä Aino ole enää yksin. Jopa luokan tytöt huomaavat hänet. Kaikki ei kuitenkaan ole niin kaunista, kuin rakkauden antaa ymmärtää olevan. Pian Aino huomaa, että hän on Samulin säännöillä elävä tyttö, joka ei saa käyttää hametta, meikkiä tai piilareita. Hän ei myöskään saa vilkaista koulun muihin poikiin. Se olisi Samulia kohtaan väärin. Ainon rakas harrastus, partio, on myös Samulin tiellä.

Lopulta samuli kohtelee Ainoa kuin käsinukkea, jota saa ohjailla oman tahtonsa mukaan. Jos määräyksiä ei noudata, saa nyrkistä takaisin. Pian Aino huomaa, ettei hän ole ainut, jota Samuli kohtelee kaltoin. Myös tuntemattomat ihmiset saavat osakseen hänen kiukkuaan. Ainon päässä pyörii ajatus suhteen lopettamisesta. Mutta joka kerta kun hän näkee Samulin, tämä esittää hyvää ja lupaa korjata virheensä. Sokeasti Aino uskoo kaiken, kunnes mikään ei ole enää hauskaa. Kaikki on muuttunut todeksi. Samuli ei välitä hänestä oikeasti, vaan haluaa käyttää hyväksi. Ainon mieliala kärsii ja hän purkaa pahaa oloaan jopa partion pieniin tyttöihinsä. Kaikki on tuhottu, eivätkä välit äidin ja isänkään kanssa ole niin loistavat.


Teoksen päähenkilö, Aino, on reipas ja päättäväinen nuori nainen, kunnes Samuli muuttaa hänet pelokkaaksi ja kaiken tottelevaksi tytöksi. Edes Ainon vanhemmat eivät tunnista häntä omaksi tyttärekseen. Aino on aina ollut hyvä koulussa. Ulkonäöksi kuvaillaan pitkiä hiuksia, silmälaseja ja luokan isoimpia rintoja, joiden takia Samuli häntä "rakastaa". Merkittäviä sivuhenkilöitä ovat Samuli, Ainon vanhemmat ja hänen ystävänsä Hanna sekä partiotytöt ja partiokaveri Auroora. Taustahenkilöitä ovat muut luokkatoverit, Samulin vanhemmat ja sisarukset sekä muutama muu yksittäisesti mainittava henkilö.

Teoksen miljöötä kuvaillaan ihailtavan tarkasti. Metsä on olennaisessa osassa, kuten myö kaupunki, jossa he asuvat. Kaupungista mainittakoon Ainon koti, partiolaisten kolo, Samulin koti sekä koulu. Kertoja kuvailee miltä miljöö näyttää, miltä se kuulostaa ja miltä se tuoksuu. Kertoja onkin minäkertojan muodossa ja hän on subjektiivinen eli tarinassa mukana. Tarinaa kertookin itse Aino, joka kuvailee tapahtumia omasta haavoittuneesta näkökulmastaan. Kerronnan sävy on jossain määrin haikeaa, mutta myös raivoisaa vihaa. Ainon tunteet tulevatkin tekstissä hyvin esille, ja on hienoa tuntea miltä hänestä tuntuu.

Teoksen nimi Iskelmiä ei selvinnyt ihan tarkalleen, mutta ajattelen, että se voisi liittyä Samuliin ja Ainoon. Siihen miten Samuli kohteli Ainoa kuin uutta iskelmää, joka loppuun kuuneltua heitetään pois ja kohdellaan kaltoin. Teoksessa henkilöt kuuntelivat myös paljon musiikkia, josta hakivat lohtua. Esimerkkinä on Ainon äiti, joka juuri teoksen alussa on jäänyt työttömäksi. Nimen tarkoitus jäi kuitenkin hieman epäselväksi ja sitä sekotti kohta, jossa Samuli kutsuu Ainoa iskelmäkseen.

Teos oli jossain määrin hyvin rankka ja sisälle porautuva. Ajatuksia herättävä teksti jätti pohtimaan, onko rakkauden eteen oikeasti uhrattava niin paljon. Teksti myös opetti, ettei saa leikkiä tunteillaan tai luottaa toiseen kylmän sokeasti. Vaikka joku kuinka esittäisi hyvää, ei kaikkea tarvitse antaa anteeksi, varsinkaan jos toinen on loukannut syvältä. Jos olisin itse ollut Ainon asemassa, en olisi jatkanut suhdetta niin pitkälle, kuin Aino sitä sieti. Monesti me rakastuessamme olemme sokeita, emmekä huomaa toisessa tämän pimeitä puoliaan. Tärkeää olisi kuitenkin huomata ennen kuin käy niin kuin Ainolle, joka johdatti itseään harhaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti