Hae tästä blogista

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Pakopaikka (Harlan Copen)


Teoksen nimi: Pakopaikka
Kirjoittanut: Harlan Copen
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Ilmestymisvuosi: 2011 (englanniksi) 2012 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 308



"Pelasta Ashley"


Isän kuolemasta ei ole kovinkaan kauan aikaa. Hän menehtyi yllättäen auto-onnettomuudessa, jota Mickey oli itse todistamassa. Ikävä on suuri ja vihan tunne loputon. Kaiken tämän lisäksi äiti päättää hukuttaa surunsa huumeisiin ainoana pakopaikkanaan. Tilanteen mennessä hallitsemattomaksi hänet määrätään vieroitushoitoon. Isän lisäksi Mickey siis menettää myös äitinsä. Voisiko elämässä enää huonommin mennä? Valitettavasti kyllä, sillä Mickeyn aloittaessa puhtaalta pyödältä setänsä huostassa ei uusi paikkakunta tarjoa toivottua mahdollisuutta toipua tästä kaikesta. Uusi ihana tyttöystävä päättääkin kadota mystisesti. Aivan silmänräpäyksessä Mickeyn elämä on valtavana kasana pieniä palasia keskellä valtavaa tyhjyyttä. Mikä hänessä on vikana? Onko hänet tarkoitettu elämään yksinäisyydessä ilman toisen ihmisen läheisyyttä?

" Olin matkalla kouluun itsesäälin vallassa - isä oli kuollut, äiti vieroitushoidossa, tyttöystävä kateissa. Silloin näin Kumman naisen ensimmäisen kerran."


Uudella asuinseudullaan Mickey kuulee kauhistuttavia huhuja Kummasta naisesta, joka asuu metsän laidan ränsistyneessä talossa ja sieppaa lapsia. Hän päättää rohkaista itsensä ja ottaa asiasta selvää. Aavemainen tapaaminen kummannaisen kanssa päättyy melko lyhyeen. Ainut mitä hän saa irti tästä salaperäisestä naisesta on se, että tämä tietää jotain hänen isästään. Hän ei nimittäin voi unohtaa naisen huulilta muodostuvia sanoja: "Ei sinun isäsi ole kuollut". Hämmästyksestä ja pelonsekaisista tunteista huolimatta Mickeyn täytyy kiiruhtaa kouluun ja kohdata totuus siitä, että hänen tyttöystävänsä ei ole siellä vastassa. 


"On ensimmäinen koulupäivä uudessa koulussa. Suunnilleen yhdeksänkymmentäkiloinen tyttölapsi pakotetaan pukeutumaan urheilushortseihin ja osallistumaan idioottimaiseen ryhmätehtävään, jossa uudet paljon pienikokoisemmat luokkatoverit joutuvat raahaamaan häntä kuin oluttynnyriä kymmenen metrin matkan, vaikka tyttö ei muuta halua kuin vetäytyä kerälle ja kuolla siihen paikkaan. Kenen mielestä sellainen on hyvä ajatus?

Mickey pystyy hyvin samaistumaan tytön tunteisiin kokiessaan itsensäkin yksinäiseksi ja halveksutuksi muukalaiseksi uudessa koulussa keskellä valovoimaisimpia oppilaita. Myötätunnon voimasta hän päättää auttaa tytön pois ikävästä tilanteesta. Vastapalvelukseksi tyttö lupautuu auttamaan Mickeytä selvittämään mihin hänen tyttöystävänsä katosi. Arvoitusta ratkaistessaan he päätyvät kumman naisen ränsistyneelle asunnolle, jossa selviää mitä omituisimpia asioita. Mysteeri toisensa perään Mickeyn etsiväkaksikko kasvaa ja pelissä on paljon enemmän kuin voisi yhtäkkiä kuvitellakaan. Lopulta selviää,ettei kukaan ole täysin turvassa tässä raakaakin raaemmassa maailmassa. 

"Käännyimme molemmat hitaasti katsomaan Kumman naisen taloon päin. Sanalla sanottuna: aavemaista. Oli jo melkein keskiyö. Talo oli muuten pimeä, mutta yläkerran kulmaikkunasta paistoi valo."

"Näin sieluni silmin Kumman naisen, joka liittyi jotenkin isääni ja Abeona Shelteriin. Hän muodosti huulilleen sanat: Pelasta Ashley."


Harlan Copenin tiheätunnelmainen jännäri Pakopaikka on kaikkea muuta kuin perinteinen mysteeri. Se on nimittäin teos täynnä toinen toistaan omitusempia mysteerejä, jotka kaikki tuntuvat jollain tapaa liittyvän toisiinsa. Ajoittain teosta on jopa vaikea lukea tai pysyä perässä sen äkillisesti vaihtuvissa juonenkäänteissä. Aloittaessaan kirjan lukemisen ei voi todellakaaan tietää mihin loppu lukijan todella johdattaa. Itse olin ainakin aivan hämilläni kaikista niistä salaperäisistä yhteyksistä, joita kirjan henkilöiden välillä on. Kokonaisuutena teos olikin hämmentävällä tapaa erilainen kokemus.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Korkea aika (Laura Lähteenmäki)


Teoksen nimi: Korkea aika
Kirjoittanut: Laura Lähteenmäki
Ilmestymisvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 280


"Sitä oli vain vaikea hyväksyä omalta kohdalta,
sitä että elämää riitti vähän aikaa, sitten se loppui. 
Eikä suinkaan päättynyt korkeimpaan kohtaansa."

Laura Lähteenmäen teos Korkea aika on sukupolvien mittainen matka aina sodan runtelemasta maasta nykyajan Suomeen. Karjalasta evakkoon joutuneet Anna ja Olavi asettuvat Kaunismäelle, Pihlavan tilalta vuokratulle maalle, jonne olisi tarkoitus rakentaa oma koti. Pihlavan emäntä Heljä asuu tilaa yksin miehensä vammautuessa sodassa. Anna haluaisi auttaa, muttei oikein tiedä miten? Hän on Heljälle kiitollinen heidän saamastaan hyvyydestä ja kaikesta avusta evakkoon joutuessaan. Kaikki muut käänsivät heille selkänsä, mutta Heljä otti heidät vastaan kuin paremmatkin tuttavat.

"Ensimmäinen talo Hämeenlinnassa ei huolinut heitä, mutta Heljä otti. Emäntä valitsi heidät seuraintalolta, missä he asuivat Laurin kanssa penkillä. Heljä kysyi, oliko Lauri tyttö vai poika, vaikka kai sen nyt näki, ja sitten Heljä kysyi, oliko muita lapsia. Anna pudisti päätään. Sitten tulikin jo mies, joka ajoi heidät Pihlajaan. Nosti Annan laukun ja nyssäkät kartanolle, ja siinä he sitten olivat."

Annan kasvattaessa lastaan kotona työskentelee Olavi läheisellä sahalla. Parin kahdenkeskinen aika jää kovin vähäiseksi, kun sahalla tehtyjen töiden lisäksi Olavia odottavat työt kotona. Naapuritalossa asuvan Heljän ongelmat heijastuvat myös Kaunismäen perheen elämään. Juuri kun yhdestä huolesta päästään, tupsahtaa esiin kasapäin uusia ongelmia. Perheen toisen lapsen, Riitan, synnyttyä asiat tuntuvat menevän yhä pahemmin solmuun, eikä Annan ja Olavin välillä tunnu olevan enää muuta kuin yhteiset lapset. Eniten heidän välirikkonsa heijastui kuitenkin Lauriin, joka murrosiän kynnyksellä olisi kaivannut yhteistä aikaa erityisesti isänsä kanssa,

"Lapsuudestaan Lauri muisti äidin,  joka lauloi kaikki rallatukset, kiusoitteli ihmisiä ja keikkui isän polvellam, kun isä nappasi äidin syliin ja antoi tuon pashamuotin, johon äiti tasoitteli nyt veitsenkärjellä pääsiäisrahkaa. Mutta jo vuosia isä oli nukkunut konttorissa ja äiti vanhempien kamarissa, jossa oli ison sängyn toinen puolikas Saimi-tädin tekemän, keltaisena kukertavan Karjala-ryijyn alla."

Lopulta kuluu vuosia, joiden sisään kätkeytyy mitä kipeimpiä asioita, kuten Riitan kuolema ja Olavin lähtö. Yksin elämäänsä asuva Anna odottaa edelleen viestiä ja erityisesti vastauksia vuosia sitten lähteneeltä Olavilta. Mihin vuodet ovat miehen kuljettaneet? Entä kaipaako hän enää lainkaan vaimoaan. Kuten Annan, ei Laurinkaan elämä ole kulkenut kultaista keskitietä. Parhaista ajoista ovat jäljellä enää hänen tyttärensä Saana ja hänen jälkikasvunsa. Aikoinaan ollut etäinen suhde isään on kaivanut arven, jota Laurin on vaikea korjata.

Korkea aika on kaikessa yksinkertaisuudessaan viehättävä ja mielenkiintoinen tarina sukupolvien mittaisesta matkasta. Tunteita herättävänä ja koskettavana teoksena se pistää miettimään omia juuriaan ja niiden merkitystä itselle. Me emme olekaan vain yksi katoava sukupolvi, vaan kymmenien sukupolvien mittainen ketju, kuin tukipilari jota vasten voi nojautua. Yhdestä pienestä hetkestä muodostuu useita elämiä muodostava ketju, joka tulee jatkumaan meidänkin jälkeemmekin.

"Että hän sai kokea vielä tämän. Että oli olemassa tällainen nuori tyttö, joka makasi hänen haalistuneella plyysisohvallaan, ei värein sotkettu pää toisessa maailmassa kirjotulla tyynyllä ja liikutti kesän ruskettamaa sormea puhelimen lasisella pinnalla. Että tämä suloinen lapsi oli hänelle sukua, hänen poikansa tyttären tytär. Ajatus huimasi, ja Anna toisti sen tutummin sanoin: Laurin vunukka, Saanan esikoinen."

torstai 30. maaliskuuta 2017

Langennut (Lauren Kate)


Teoksen nimi: Langennut (Fallen)
Kirjoittanut: Lauren Kate
Suomentanut: Inka Parpola
Ilmestymisvuosi: 2009 (englanniksi) 2017 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 453




"On enkeleitä joiden kohtalona on langeta..."


Luce Price näyttää pintapuolisesti katsottuna aivan tavalliselta tytöltä, mutta hänen sisällään hän on aivan muuta. Luce nimittäin näkee omituisia varjoja, jotka laskeutuvat hänen ylleen aivan kuin halutakseen häneltä jotain. Aivan kuten, meillä kaikilla, myös Lucella on menneisyytensä. Hänen poikaystävänsä kuoli mystisesti eräänä iltana. Kaikesta tästä syytetään Lucea, joka ei vielä tähän päivään mennessä tiedä totuutta tapahtuneesta. Sen hän kuitenkin tietää, että sinä iltana tapahtui jotain merkillistä, eikä se tule jäämään vain siihen yhteen iltaan. 

Vanhempien huoli  Lucen terveydentilasta ajaa hänet lääkärin puheille, joka määrää Lucelle hallusinaatioita hoitavia lääkkeitä. Luce ei kuitenkaan tahdo uskoa itseään hulluksi, saati sitten lääkkeistä olevan mitään hyötyä. Jotenkin hän uskoo, että nämä varjot ovat todellisia, eivätkä vain hänen vioittuneen päänsä aikaansaannosta. Tilannetta ei helpota yhtään se, että vanhemmat päättävät lähettää hänet Sword & Crossin sisäoppilaitokseen, joka on tarkoitettu tiukkaa vartiointia vaativille oppilaille. Koulu kuulostaa Lucesta vastenmieliseltä, eikä hän koe tarvetta sellaiselle hyysäämiselle. Kaiken lisäksi koulun muut oppilaat vaikuttavat lähes mielenvikaisilta sosiopaateilta Luceen verrattuna. 

Uuteen kouluun on kuitenkin totuttava, sillä se tulisi nyt olemaan Lucen koti seuraavan vuoden ajan. Omituisia ihmisiä käytävien täydeltä virtaava koulu hämmentää, mutta samalla kiehtoo Lucea. Muutaman uuden ystävän saatuaan hän tuntee olonsa hieman kotoisammaksi, vaikkea oppilaitosta kodiksi voikaan kutsua. Eniten päänvaivaa kuitenkin aiheuttaa salaperäinen poika, joka tuntuu vihaavan Lucea alusta alkaen, ennen kuin he ovat ehtineet vaihtaa sanaakaan. Tämän salaperäisen pojan nimi on Daniel, jota jopa Lucen ystävä Penn pitää outona. Tyttöjen tutkiessa pojan tietoja he eivät tunnu löytävän hänestä halkaistua sanaa. Kaikkein hämmästyttävintä on se, että hänen opintorekisterinsä, johon Penn pääsee käsiksi, on aivan tyhjä. Kuka Daniel oikein on? Miksi hän vihaa Lucea? Onko hän oikeasti edes olemassa? Pian hän kuitenkin saa huomata, ettei Daniel häntä oikeasti vihaa.

"Luce ja Daniel seisoivat ja tuijottivat enkeliä. Molemmat tiesivät, että se oli tulossa alas. Enkelin pää kumartui hitaasti kohti heitä ikään kuin rukoillen - ja sitten koko patsas lisäsi vauhtia alkaessaan ryskyä alas. Luce tunsi Danielin kietoutuvan välittömästi ja tiukasti hänen lantionsa ympärille, ikään kuin kundi olisi tiennyt täsmälleen, mistä hän alkoi ja mihin päättyi. Danielin käsi peitti hänen päänsä ja pakotti hänet alas juuri, kun patsas kaatui heidän ylitseen. Täsmälleen siihen kohtaan missä he olivat seisseet."

Jos Daniel olisi vihannut Lucea niin paljon kuin tyttö luuli, ei hän luultavasti olisi pelastanut Lucea varmalta kuolemalta. Kaiken sen etäisyyden ja välttelyn jälkeen he olivat vain lähempänä toisiaan. Daniel vasten Lucea oppilatoksen nurmikentällä vieressään patsas, jonka aiheuttaman kuoleman he olivat juuri välttäneet. Mutta ennen kuin Luce ehti edes huomata, oli Daniel taas poissa. Pojan vältellessä Lucea tuntuu eräällä toisella kundilla, Camilla, olevan erityistä kiinnostusta ajautua Lucen seuraan. 

Lucen elämä pyörii kahden kundin ympärillä, eikä hän oikein tiedä kumpi häntä kiinnostaa enemmän: Camin itsestäänselvät huomionosoitukset, johon Lucen ei ole tarvinnut tehdä juuri mitään vai tavoittelemattomissa olevan Danielin mystinen ja ajatuksia riipaiseva läheisyys. Danielin mysteeriä selvittäessään Luce ajautuu menneisyyden mutkikkaisiin kiemuroihin ja saa tietää asioita, joiden kuvitteli olevan vain satua ja mielikuvitusta. Mihin hänen pitäisi uskoa? Onko mikään, mitä hän näkee ja kuulee enää totta? Entä kestäisikö hän enää elämää ilman Danielia?

Lauren Katen teos Langennut on riipaiseva kertomus yliluonnolisesta rakkaudesta, menetyksestä, pelosta ja ahdistuksesta. Kirjaa lukiessa vedin monta kertaa syvään henkeä ja ajattelin mielessäni, että eihän tämä nyt näin voi mennä. Kohtaloaan uhmavat päähenkilöt Luce ja Daniel kiehtovat salaperäisellä menneisyydellään, eikä kirjaa voi siten jättää lukematta. Lopulta kuitenkin kaikki päättyy ainakin melkein hyvin.

"Hän hautasi kasvonsa pojan olkapäähän. Ja vaikka totuus yhä pelotti häntä, Danielin syleily sai hänet tuntemaan, että meri oli vihdoin löytänyt rantansa ja matkaaja palannut pitkältä, vaikealta, kaukaiselta taipaleelta - palannut vihdoin kotiin."

tiistai 28. helmikuuta 2017

Tähtiin kirjoitettu virhe (John Green)


Teoksen nimi: Tähtiin kirjoitettu virhe
Kirjoittanut: John Green
Suomentanut: Helene Bützow
Ilmestymisvuosi: 2012 (englanniksi) 2013 (suomeksi)
Kustantaja; WSOY
Sivumäärä: 340




"Kaikissa syöpäkirjoissa ja nettisivuilla sanotaan, että syövän sivuvaikutuksiin kuuluu muun muassa masennus. Tosiasiassa masennus ei ole syövän sivuvaikutus. Masennus on kuolemisen sivuvaikutus. (Syöpäkin on kuolemisen sivuvaikutus. Niin kuin oikeastaan mikä tahansa.)"

On aivan tavallinen päivä. Hazel on juuri saapunut vertaistukiryhmän kokoukseen, jossa hän tapaa muita syöpäsairaita nuoria. Hän ei mielellään osallistuisi kokoukseen, mutta äidin takia päättä kuitenkin  mennä paikalle. Hazel on 16-vuotias keuhkosyöpää jo useita vuosia sairastanut nuori, joka on saanut lääkäreiltä lupauksen muutamasta lisävuodesta. Nämä vuodet tuntuvat kuitenkin ajan haaskaukselta valtavien kipujen ja heikkouden tunteen rinnalla. Vertaistukiryhmän jäsenet vaihtuvat tiuhaan tahtiin, mikä on merkkinä hävitystä taistelusta kehon sisällä tappavaa tautia vastaan. Eikä kokouksissa käynti muutenkaan ole mitään herkkua. Hazel nimittäin inhoaa sääliä ja ainaisia lohdutuksia paremmasta huomisesta. Hän nimittäin ei usko sellaiseen.

"En halunnut mennä hissillä, sillä vertaistukiryhmässä hissin käyttäminen on lopun aikojen merkki, vaan laskeuduin portaita. Nappasin keksin, kaadoin limua paperimukiin ja käännyin. Joku pika tuijotti minua. Olin varma, etten ollut nähnyt häntä aikaisemmin. Hän oli pitkä ja hoikka mutta lihaksikas, ja muovinen tuoli näytti hänen allaan kääpiön kalusteelta. Punaruskea suora lyhyt tukka. Hän vaikutti samanikäiseltä kuin minä tai ehkä vuoden vanhemmalta, ja hän retkotti takamus tuolin reunaa vasten, aggressivisen vetelästi, toisen käden sormet tummien farkkujen taskussa."

Tämän tapaamisen myötä Hazel kokee elämällään olevan jotain merkitystä, jotain minkä vuoksi hänen on taisteltava sairautta vastaan. Augustus, joka on itsekin käynyt läpi syöpätaistelun, löytää juuri oikeat sanat mitään ylenpalttista sääliä osoittamatta. Ja juuri tällaista ihmistä Hazel on kaivannut elämäänsä. Hän on kaivannut hetkiä, jolloin tuntuu kuin olisi aivan toisessa ulottuvuudessa ja jakaisi kaiken vain sen yhden ainoan ja oikean ihmisen kanssa. Jokainen hetki Augustuksen kanssa tuntuu elämisen arvoiselta. On kuin heillä olisi yhteys, jollaisesta muiden on vaikea edes kuvitella.

Mikään ei kuitenkaan ole ikuista, ja joskus siitä kaikkein rakkaimmasta joutuu luopumaan liian aikaisin. Jäljelle jäävät vain kauniit muistot ja yhdessä vietetyt hetket, joita kukaan ei voi viedä pois. Näin on myös Hazelin ja Augustuksen kohtalo, täynnä rakkautta, täynnä toivoa ja täynnä kaipuuta. Kaiken keskellä suurimpana voimana eteenpäin kantaa kuitenkin loputon rakkaus toista ihmistä kohtaan.

John Green teos Tähtiin kirjoitettu virhe on aito ja vilpitön teos rakkaudesta, joka ei ole mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Kirjan nuoret Hazel ja Augustus  välittävät ympärilleen aitoa rakkautta ja toivoa mahdotontakin vastaan taistelusta. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastaa. Ja koskaan ei ole liian myöhäistä tulla rakastetuksi. Kaikessa neroudessaan Tähtiin kirjoitettu virhe ei lopulta ole surullinen tarina. Se on tarina täynnä ulospäin kumpuavaa viisautta ja varmuutta siitä, että meillä jokaisella on paikkamme tässä maailmassa. Meitä jokaista rakastetaan ja jäädään kaipaamaan. Elämän pienet murheet tuntuvat kirjan henkilöiden rinnalla lähes mitättömiltä asioilta. Elämä on tässä ja nyt, joten miksipä emme tarttuisi siihen ja antaisi viedä, turhia murehtimatta.

"Olen niin kuin. Niin kuin. Olen niin kuin kranaatti. Olen kranaatti, ja jossakin vaiheessa minä räjähdän--"


keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Riitasointu (Becca Fitzpatrick)


Teoksen nimi: Riitasointu
Kirjoittanut: Becca Fitzpatrick
Suomentanut: Pirjo Ruti
Ilmestymisvuosi: 2010 (englanniksi) 2011 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 327



"Kaikki varoittivat minua. 
He sanoivat, että minä olen vain yksi uusi päänahka vyölläsi,
ja sinä häipysit sillä sekunnilla,
jolloin minä rakastuisin sinuun.
Minun on saatava tietää, etteivät he olleet oikeassa."


Nora ja Patch ovat vihdoinkin kaikkien vastoinkäymisten ja taisteluiden jälkeen saaneet toisensa. Heillä on toisensa ja tuo molempia yhdistävä voima, rakkaus. joka kantaa heitä eteenpäin. Mutta Noran on edelleen vaikea luotta Patchiin ja hänen sanoihinsa, vaikka hän sinnikkäästi haluaisi uskoa tämän toivovan hänelle pelkkää parasta. Suojelusenkeliksi muuttunut Patch taas on korkeammalta tulevien määräyksien vankina, ja yksikin väärä liike voi maksaa hänen tai Noran hengen.

"Me olimme ansassa kahdelta suunnalta - arkkienkelit painostivat toisaalla, ja toisaalla kaksi tulevaisuutta kulki hyvin eri suuntiin."

Noran isän kuolemasta on jo kulunut jonkin aikaa. Pahimmat kivut ja ikävän kaipuu ovat jo helpottaneet ja Nora on pystynyt antamaan itselleen mahdollisuuden ilolle ja rakkaudelle. Juuri kun kaikki olisi paremmin kuin pitkiin aikoihin, Noran elämään ilmestyy salaperäinen henkilö, joka toistuvasti muistuttaa häntä hänen isänsä kuolemasta. Onko isän murhaaja tullut takaisin vai haluaako joku olla Noralle rehellinen ? Ahdistavien tunteiden palatessa pintaan Nora ei saa juurikaan helpotusta Patchilta, joka tuntuu jostain kumman syystä pitävän häneen etäisyyttä. Salaileeko Patch Noralta jotain isän kuolemaan liittyen?

Nuorien viileät välit johtavat Noran pyyntöön erosta, joka sillä hetkellä tuntuu ainoalta oikealta valinnalta. Menneisyyden haamut eivät kuitenkaan jätä häntä rauhaan ja nyt jos koska hän tarvitsisi Patchia enemmän kuin koskaan. Vaaralliseksi muuttunut peli johtaa Noran hänen isänsä kuolinhetkeen ja totuuteen kaikesta siitä, mistä hänelle on valehdeltu iäisyydeltä tuntuvan ajan. Kaiken kaatuessa päälle Noran sisällä pyörii kysymys siitä, voiko kehenkään enää luottaa. Entä mikä on luottamuksen hinta? 

"Minne minä nyt menisin? Kotiinko? Talo ei tuntunut enää kodilta. Se ei tuntunut enää turvalliselta. Minusta tuntui kuin olisin elänyt valheiden verkossa."

Langennut enkeli -sarja saa arvoisensa jatkon, kun Becca Fitzpatrickilta ilmestynyt jatko-osa Riitasointu heittää lukijan keskelle menneisyyden varjostamaa trategiaa. Kaikki ei ole niin itsestäänselvää kuin voisi olettaa. Teos on täynny mitä arvoituksellisempia juonenkäänteitä, paljastuksia ja hetkiä, jolloin tekisi vain mieli lopettaa pelkästä myötätunnosta Noran kurjaa elämää kohtaan. Jokainen sivu vie lukijan yhä vain syvemmälle ja syvemmälle mitä monimutkaisinta strategiaa, jonka ratkaisemiseen kuluu monta piinallista tuntia. 

Kokonaisuutena teos on odottamaton, mutta kiehtova jatko-osa, joka ei jätä lukijaa kylmäksi. Teoksen kiehtova kuvailu, odottamattomat juonenkäänteet ja mitä mutkikkaampi mysteeri imaisevat lukijan mennessään. Kaiken pelon, tuskan ja ahdistuksen keskellä ei olla kuitenkaan unohdettu aikaa onneen, rakkauteen ja lämpöön.

"Patchin tummat silmät tarkastelivat minua. Sekunnin puolikkaan näin, kuinka niistä kuvastui liuta tunteita.Väsymys, huoli, helpotus -- / Hän kietoi käsivartensa ympärilleni ja piti minua lujasti, puristi itseään vasten. "Luulin, että ehdin sinne liian myöhään. Luulin, että sinä olit kuollut.""