Hae tästä blogista

Ainoa (Kiera Cass)


Teoksen nimi: Ainoa
Kirjoittanut: Kiera Cass
Suomentanut: Laura Haavisto
Ilmestymisvuosi: 2014 (englanniksi) 2017 (suomeksi)
Kustantaja: Pen & Paper
Sivumäärä: 323



Ah, miten paljon odotinkaan sitä hetkeä, kun tämä Valinta-sarjan kolmas osa Ainoa saapui meidän kirjastoomme ja saisin sen vihdoin omiin kätösiini. Edellinen osa Eliitti sai arvoisensa lopetuksen. Mutta mitä onkaan luvassa seuraavaksi? Kuka on kirjan lupaama Maxonin AINOA? Sen, ja monta muuta arvoitusta voi saada selville vain, jos avaa ovensa takaisin American maailmaan, keskellä valinnan kutkuttavia pyörteitä.

"Laitoin toisen käteni hänen käteensä ja painoin poskeni hänen rintaansa vasten. Hän laski leukansa pääni päälle, ja me pyörimme sateenropinan tahtiin. Sinä hetkenä tunsin, että kaikki kääntyisi parhain päin. Ja jos saisimme tämän toimimaan, löytäisimme jotenkin aina tien takaisin toistemme luo."

Palataan takaisin siihen, mihin kaikki viimeksi jäi, America Singeriin ja valintaan. Kuninkaanlinnan muurien sisäpuolella kuohuu, eikä vain syystä, sillä kapinalliset ovat käyneet entistä verenhimoisemmiksi. American julkisuuteen antama lausunto on suututtanut kuninkaan entisestään ja ellei hän sen takia vielä ole kuninkaan mustalla listalla, on hän hyvää vauhtia pääsemässä sinne. Silti America ei osaa ajatella elämää ilman Maxonia, prinssiä, joka on toivonut hänen jäävän valintaan kaikesta huolimatta. Kun jäljellä on enää muutama tyttö ja valinta kolkuttelee ovella, on American viimeinkin tehtävä valinta, luottaako sydämensä Maxonille vai jatkaako elämää ilman häntä linnan muurien toisella puolen.

"Olin täällä. Enkä aina ymmärtänyt miksi. Maxon vietti yhä aikaa Krissin kanssa - senkin jälkeen, mitä oli tehnyt pitääkseen minut täällä. Kapinalliset jatkoivat heltymättä hyökkäyksiään palatsin muurien ulkopuolelta, kun taas sisäpuolella kuninkaan jäätävät sanat horjuttivat itseluottamustani aivan yhtä paljon. Samalla Aspen yhä pyöri ympärilläni, mikä minun piti salata. Lisäksi kaikkialla oli kameroita, jotka taltioivat elämäämme katsojien viihdykkeeksi. Minua työnnettiin nurkkaan joka suunnalta, ja jäin paitsi kaikesta, mikä minulle oli aiemmin ollut tärkeää."

Kapinallisten käydessä yhä armottomammiksi ja uhatessa jo linnan ulkopuolella asuvia kansalaisia, kuten valittujen perheitä, America päättää tarttua toimeen miettimättä sen kummemmin tekojensa seurauksia kuin omaa turvallisuuttaan. Prinssi Maxon pitää hänen päättäväisestä luonteestaan ja on lopen kyllästynyt isänsä turhiin lupauksiin muutoksesta ja kapinallisten lopullisesta kukistamisesta. Tuntuu siltä, että kuninkaan oma kunnia ja maine olisi kaiken yhteisen hyvän yläpuolella. Hän kohtelee poikaansa kuin ketä tahansa alamaistaan unohtaen, että on näyttämässä esimerkkiään valtakunnan seuraavalle hallitsijalle. Yhdessä America ja Maxon päättävätkin uhmata kuninkaan käskyä ja suorittaa häneltä salassa tehtävää, jonka toteuttaminen olisi todellinen vastaisku nykyiselle hallinnolle.

"Sydämeni hakkasi, ja hetken mietin, mahtaisiko hän kuulla sen huutavan rakkautta häneen. Jos kuulikin, hän kuitenkin päätti jättää sen huomiotta käsillä olevan tehtävämme takia. "Kuule, hän sanoi-, se mitä aiomme tehdä on todella vaarallista. Jos jotakin tapahtuu, haluan että juokset pakoon. Älä edes yritä palata palatsiin. Etsi perhe, joka suostuu piilottelemaan sinua yön yli."

Suunnitelmat kastien lakkauttamisesta ovat American ja Maxonin yhteinen salaisuus, salaisuus, joka sitoo heidän entistä tiiviimmin yhteen. Yhteinen päämäärä vaatii heiltä molemmilta valtavia uhrauksia, eikä mikään niiden jälkeen ole ennallaan. Entä kestääkö rakkaus, kun Maxon saa kuulla American ja Aspenin salaisuuden? Taistelu rakkaudesta ja sen mukanaan tuomasta rauhasta on nyt käynnissä kovempana kuin koskaan. Kaiken yllä on kuitenkin toivon kipinä, jonka lohduttamana lukija voi vain toivoa parille onnellista loppua.

"Sinä et ole koko maailma, mutta olet kaikki se, mikä tekee maailmasta hyvän."


Hei! Jo jonkin aikaa kestäneen postaustauon jälkeen minulla on oli ilmoittaa, etten todellakaan ole ollut lopettamassa blogin kirjoittamista saati sitten lukemista. Nämä muutamat edelliset kuukaudet ovat vain olleet niin kiireisiä ja elämä on heittelehtinyt puolelta toiselle, etten ole pystynyt keskittymään postailuun. Yo-kirjoitukset, lakkiaiset, työt, pääsykokeet jne. ovat vieneet niin ison osan ajastani, ettei minulle vain yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa kirjoittamiselle. Lukemista en ole kuitenkaan missään vaiheessa lopettanut, vaan jatkanut normaaliin tapaan keventäääkseni ajatuksiani kaikesta muusta tämän kiireen keskellä. Pyrin nyt päivittämään näitä lukuelämyksiäni tänne mahdollisimman nopeasti, jotta saatte maistiaisia siitä mitä olen näiden kuukausien aikana lukenut. Toivon siis, että te lukijatkaan ette ole unohtaneet minua tämän hiljaiselon aikana, vaan muistatte palata blogini pariin taas jatkossakin. Lämpöisiä kesähetkiä ja nautinnollisia lukuelämyksiä teille toivoen Suvi

MOKKA ( Tatiana de Rosnay)


Teoksen nimi: MOKKA
Kirjoittanut: Tatiana de Rosnay
Suomentanut: Pirkko Biström
Ilmestymisvuosi: 2010 (englaniksi) 2012 (suomeksi)
Kustantaja: Bazar
Sivumäärä: 278




"Kuuta ei ollut. Päämme päällä oli pikimusta taivas. Mutta taivaanranta oli kaikkea muuta kuin musta. Siinä oli räikeänpunainen täplä, kuin veriläiskä. Ja mereltä puhaltava suolainen tuuli kuljetti tuhkaa meitä kohti."


Perheenäiti Justinen rauhallinen elämä muuttuu kerta heitolla, kun jokaisen äidin pahin painajainen käy toteen. Kahden lapsen äiti saa soiton, joka hautaa hänen seesteisen elämänsä rippeet todelliseksi murhenäytelmäksi täynnä kipua, epätoivon kyyneleitä ja pelkoa pahimmasta, oman lapsen menetyksestä.

""Haloo, onko rouva Wright?"
Miehen ääni, samoin tuntematon. 
"Oletteko Malcolm Wrightin äiti?"
Vastasin että kyllä, olen hänen äitinsä. Miten niin? Miksi? 
"Pojallenne on sattunut onnettomuus. Teidän Pitää tulla heti.""

Linjan toisessa päässä ollut ambulanssin ensihoitaja yritti selittää tilanteen kulun ja sen mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Justine oli kuitenkin liian järkyttynyt ja poissa tolaltaan, ettei saanut kerättyä itseään sen vertaa, että olisi esittänyt tilanteeseen tarkoitetut kysymykset. Oli kuin omalle elämälle rakennettu pohja tai jonkinlainen peruskallio olisi luisunut alta kuin kevättalven sulattama jää joen törmästä.

Päivät seurasivat toisiaan muuttumattomina äidin istuessa sairaalan osastolla koomassa nukkuvan poikansa rinnalla. Onnettomuus oli jättänyt arvet, joita hän tulisi kantamaan koko lopun elämäänsä. Kaikista kamalinta oli kuitenkin se epätietoisuus, joka onnettomuuden tapahtumista perheellä oli. vaikkea tiedon saanti auton alle jäänyttä, tiedostamattomana nukkuvaa poikaa herättäisikään, oli perheellä ja erityisesti Justinella valtava katkeruus onnettomuuden syytä, tuota vastuuntunnotonta kuskia, kohtaan. Myötätuntoa olisi herunut, jos onnettomuus olisi ollut silkka vahinko anteeksipyyntöjen ja täyden vastuunkannon kera. Mutta sitä se ei todellakaan ollut. Pakoon huristelleen auton takavalot piirtyivät Justinen verkkokalvolle aina, kun hän miettikin tapahtunutta.

"Menin työpöytäni eteen ja avasin internetyhteyden. Naputtelin sanan "kooma". Hakukone löysi lukuisia osumia. Malcolm oli toisen asteen koomassa. Glascow 8. Lääkäri oli sanonut niin. Sillä hetkellä en tullut kysyneeksi, mitä "Glascow" tarkoitti. Nyt tiesin. Se oli mitta-asteikko, jolla kuvattiin koomaa, kuten Richterin asteikolla kuvattiin maanjäristyksen voimaa."

Justinen miehen luottaessa poliisiin ja lääkäreihin, koki Justine väistämätöntä halua saada asiat etenemään. Päivien vaihtuessa viikoiksi ilman minkäänlaisia yhteydenottoja tai johtolankoja ajajasta, alkoi poliisien loputon odottelu tuntumaan ajan hukalta. Voisiko Justine itse tehdä asialle jotain? Oliko hänellä tarpeeksi tietoa yliajajasta, jotta hän voisi jäljittää tämän ja kohdata kasvotusten? Entä pystyisikö hän siihen?

"Nyt heti. Minun täytyi panna toimeksi heti. Halusinko saada asioihin vauhtia? Siinä tapauksessa minun täytyi vauhdittaa niitä itse. Kukaan ei tekisi puolestani yhtään mitään. Ei kukaan."


Menettäessään jonkun alkaa sitä miettiä oman elämänsä merkitystä, saavutuksia ja vielä saavuttamattomia unelmia. Menettäessään jonkun alkaa väistämättä miettiä, onko elämässä sittenkään aikaa tuhlattavaksi vai pitäisikö sittenkin tarttua niihin hetkiin, joita se tarjoaa nautittavaksi. Justinen kohdalla elämä ravisteli pahimmalla mahdollisella tavalla. Ei vain oman lapsen menettämisen pelko, vaan myös valtava katkeruuden ja syyllisyyden tunne olivat ajamassa hänet tiensä päähän. Päivien ja viikkojen kestävä riittämättömyyden tunne kalvoi hänet sisältä aivan rikki.

Monesti kirjaa lukiessani koin jonkinlaista myötätuntoa ja tarvetta auttaa. Tunneskaala, joka kirjan läpi kulki, oli aivan valtaisa, täynnä vihaa, raivoa, pelkoa, helpotusta ja onnea. Kokonaisuutena teos oli hyvin paljon mielen sopukoita ravisteleva ja elämän haavoittuvaisuutta avaava teos. 

Pakopaikka (Harlan Copen)


Teoksen nimi: Pakopaikka
Kirjoittanut: Harlan Copen
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Ilmestymisvuosi: 2011 (englanniksi) 2012 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 308



"Pelasta Ashley"


Isän kuolemasta ei ole kovinkaan kauan aikaa. Hän menehtyi yllättäen auto-onnettomuudessa, jota Mickey oli itse todistamassa. Ikävä on suuri ja vihan tunne loputon. Kaiken tämän lisäksi äiti päättää hukuttaa surunsa huumeisiin ainoana pakopaikkanaan. Tilanteen mennessä hallitsemattomaksi hänet määrätään vieroitushoitoon. Isän lisäksi Mickey siis menettää myös äitinsä. Voisiko elämässä enää huonommin mennä? Valitettavasti kyllä, sillä Mickeyn aloittaessa puhtaalta pyödältä setänsä huostassa ei uusi paikkakunta tarjoa toivottua mahdollisuutta toipua tästä kaikesta. Uusi ihana tyttöystävä päättääkin kadota mystisesti. Aivan silmänräpäyksessä Mickeyn elämä on valtavana kasana pieniä palasia keskellä valtavaa tyhjyyttä. Mikä hänessä on vikana? Onko hänet tarkoitettu elämään yksinäisyydessä ilman toisen ihmisen läheisyyttä?

" Olin matkalla kouluun itsesäälin vallassa - isä oli kuollut, äiti vieroitushoidossa, tyttöystävä kateissa. Silloin näin Kumman naisen ensimmäisen kerran."


Uudella asuinseudullaan Mickey kuulee kauhistuttavia huhuja Kummasta naisesta, joka asuu metsän laidan ränsistyneessä talossa ja sieppaa lapsia. Hän päättää rohkaista itsensä ja ottaa asiasta selvää. Aavemainen tapaaminen kummannaisen kanssa päättyy melko lyhyeen. Ainut mitä hän saa irti tästä salaperäisestä naisesta on se, että tämä tietää jotain hänen isästään. Hän ei nimittäin voi unohtaa naisen huulilta muodostuvia sanoja: "Ei sinun isäsi ole kuollut". Hämmästyksestä ja pelonsekaisista tunteista huolimatta Mickeyn täytyy kiiruhtaa kouluun ja kohdata totuus siitä, että hänen tyttöystävänsä ei ole siellä vastassa. 


"On ensimmäinen koulupäivä uudessa koulussa. Suunnilleen yhdeksänkymmentäkiloinen tyttölapsi pakotetaan pukeutumaan urheilushortseihin ja osallistumaan idioottimaiseen ryhmätehtävään, jossa uudet paljon pienikokoisemmat luokkatoverit joutuvat raahaamaan häntä kuin oluttynnyriä kymmenen metrin matkan, vaikka tyttö ei muuta halua kuin vetäytyä kerälle ja kuolla siihen paikkaan. Kenen mielestä sellainen on hyvä ajatus?

Mickey pystyy hyvin samaistumaan tytön tunteisiin kokiessaan itsensäkin yksinäiseksi ja halveksutuksi muukalaiseksi uudessa koulussa keskellä valovoimaisimpia oppilaita. Myötätunnon voimasta hän päättää auttaa tytön pois ikävästä tilanteesta. Vastapalvelukseksi tyttö lupautuu auttamaan Mickeytä selvittämään mihin hänen tyttöystävänsä katosi. Arvoitusta ratkaistessaan he päätyvät kumman naisen ränsistyneelle asunnolle, jossa selviää mitä omituisimpia asioita. Mysteeri toisensa perään Mickeyn etsiväkaksikko kasvaa ja pelissä on paljon enemmän kuin voisi yhtäkkiä kuvitellakaan. Lopulta selviää,ettei kukaan ole täysin turvassa tässä raakaakin raaemmassa maailmassa. 

"Käännyimme molemmat hitaasti katsomaan Kumman naisen taloon päin. Sanalla sanottuna: aavemaista. Oli jo melkein keskiyö. Talo oli muuten pimeä, mutta yläkerran kulmaikkunasta paistoi valo."

"Näin sieluni silmin Kumman naisen, joka liittyi jotenkin isääni ja Abeona Shelteriin. Hän muodosti huulilleen sanat: Pelasta Ashley."


Harlan Copenin tiheätunnelmainen jännäri Pakopaikka on kaikkea muuta kuin perinteinen mysteeri. Se on nimittäin teos täynnä toinen toistaan omitusempia mysteerejä, jotka kaikki tuntuvat jollain tapaa liittyvän toisiinsa. Ajoittain teosta on jopa vaikea lukea tai pysyä perässä sen äkillisesti vaihtuvissa juonenkäänteissä. Aloittaessaan kirjan lukemisen ei voi todellakaaan tietää mihin loppu lukijan todella johdattaa. Itse olin ainakin aivan hämilläni kaikista niistä salaperäisistä yhteyksistä, joita kirjan henkilöiden välillä on. Kokonaisuutena teos olikin hämmentävällä tapaa erilainen kokemus.

Korkea aika (Laura Lähteenmäki)


Teoksen nimi: Korkea aika
Kirjoittanut: Laura Lähteenmäki
Ilmestymisvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 280


"Sitä oli vain vaikea hyväksyä omalta kohdalta,
sitä että elämää riitti vähän aikaa, sitten se loppui. 
Eikä suinkaan päättynyt korkeimpaan kohtaansa."

Laura Lähteenmäen teos Korkea aika on sukupolvien mittainen matka aina sodan runtelemasta maasta nykyajan Suomeen. Karjalasta evakkoon joutuneet Anna ja Olavi asettuvat Kaunismäelle, Pihlavan tilalta vuokratulle maalle, jonne olisi tarkoitus rakentaa oma koti. Pihlavan emäntä Heljä asuu tilaa yksin miehensä vammautuessa sodassa. Anna haluaisi auttaa, muttei oikein tiedä miten? Hän on Heljälle kiitollinen heidän saamastaan hyvyydestä ja kaikesta avusta evakkoon joutuessaan. Kaikki muut käänsivät heille selkänsä, mutta Heljä otti heidät vastaan kuin paremmatkin tuttavat.

"Ensimmäinen talo Hämeenlinnassa ei huolinut heitä, mutta Heljä otti. Emäntä valitsi heidät seuraintalolta, missä he asuivat Laurin kanssa penkillä. Heljä kysyi, oliko Lauri tyttö vai poika, vaikka kai sen nyt näki, ja sitten Heljä kysyi, oliko muita lapsia. Anna pudisti päätään. Sitten tulikin jo mies, joka ajoi heidät Pihlajaan. Nosti Annan laukun ja nyssäkät kartanolle, ja siinä he sitten olivat."

Annan kasvattaessa lastaan kotona työskentelee Olavi läheisellä sahalla. Parin kahdenkeskinen aika jää kovin vähäiseksi, kun sahalla tehtyjen töiden lisäksi Olavia odottavat työt kotona. Naapuritalossa asuvan Heljän ongelmat heijastuvat myös Kaunismäen perheen elämään. Juuri kun yhdestä huolesta päästään, tupsahtaa esiin kasapäin uusia ongelmia. Perheen toisen lapsen, Riitan, synnyttyä asiat tuntuvat menevän yhä pahemmin solmuun, eikä Annan ja Olavin välillä tunnu olevan enää muuta kuin yhteiset lapset. Eniten heidän välirikkonsa heijastui kuitenkin Lauriin, joka murrosiän kynnyksellä olisi kaivannut yhteistä aikaa erityisesti isänsä kanssa,

"Lapsuudestaan Lauri muisti äidin,  joka lauloi kaikki rallatukset, kiusoitteli ihmisiä ja keikkui isän polvellam, kun isä nappasi äidin syliin ja antoi tuon pashamuotin, johon äiti tasoitteli nyt veitsenkärjellä pääsiäisrahkaa. Mutta jo vuosia isä oli nukkunut konttorissa ja äiti vanhempien kamarissa, jossa oli ison sängyn toinen puolikas Saimi-tädin tekemän, keltaisena kukertavan Karjala-ryijyn alla."

Lopulta kuluu vuosia, joiden sisään kätkeytyy mitä kipeimpiä asioita, kuten Riitan kuolema ja Olavin lähtö. Yksin elämäänsä asuva Anna odottaa edelleen viestiä ja erityisesti vastauksia vuosia sitten lähteneeltä Olavilta. Mihin vuodet ovat miehen kuljettaneet? Entä kaipaako hän enää lainkaan vaimoaan. Kuten Annan, ei Laurinkaan elämä ole kulkenut kultaista keskitietä. Parhaista ajoista ovat jäljellä enää hänen tyttärensä Saana ja hänen jälkikasvunsa. Aikoinaan ollut etäinen suhde isään on kaivanut arven, jota Laurin on vaikea korjata.

Korkea aika on kaikessa yksinkertaisuudessaan viehättävä ja mielenkiintoinen tarina sukupolvien mittaisesta matkasta. Tunteita herättävänä ja koskettavana teoksena se pistää miettimään omia juuriaan ja niiden merkitystä itselle. Me emme olekaan vain yksi katoava sukupolvi, vaan kymmenien sukupolvien mittainen ketju, kuin tukipilari jota vasten voi nojautua. Yhdestä pienestä hetkestä muodostuu useita elämiä muodostava ketju, joka tulee jatkumaan meidänkin jälkeemmekin.

"Että hän sai kokea vielä tämän. Että oli olemassa tällainen nuori tyttö, joka makasi hänen haalistuneella plyysisohvallaan, ei värein sotkettu pää toisessa maailmassa kirjotulla tyynyllä ja liikutti kesän ruskettamaa sormea puhelimen lasisella pinnalla. Että tämä suloinen lapsi oli hänelle sukua, hänen poikansa tyttären tytär. Ajatus huimasi, ja Anna toisti sen tutummin sanoin: Laurin vunukka, Saanan esikoinen."