Hae tästä blogista

5. Aalto (Rick Yancey)


Teoksen nimi: 5. Aalto
Kirjoittanut: Rick Yancey
Suomentanut: Ulla Selkälä
Ilmestymisvuosi: 2013 (englanniski) 2013 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 433


"Totuus on, että heti kun ne löysivät meidät, pelimme oli pelattu."

Seitsemän miljardia ihmistä on kuollut. Heidän rakentamansa infrastruktuuri on tuhottu, eikä jäljellä ole kuin autioituneita kyliä ja kaupunkeja keskellä kaaosta. Viimeiset elossa olevat kulkevat eräänlaisessa tyhjiössä odottaen viidettä aaltoa, aaltoa, joka pyyhkii ihmiskunnan lopullisesti elävien kirjoilta. Planeetta on kasvottomien muukalaisten vallassa, eikä kellään ole aavistustakaan siitä, mitä nämä "Toisiksi" kutsutut heistä tai heidän planeetastaan haluavat. 

"Olen elossa, olen kuollut, olen elossa, olen kuollut."

16-vuotias lukiolaistyttö Cassie on menettänyt vanhempansa, ystävänsä ja mahdollisesti jopa veljensä. Hän ei herää joka aamuiseen koulupäiväänsä omasta raikkaasta sängystään herätyskellon kutsuvaan huutoon, vaan keskeltä tuhoutunutta maailmaa rynnäkkökivääri kainalostaan valmiina päivän tuomiin vaaroihin. Keneenkään hän ei enää voi luottaa, sillä "Toisia" on kaikkialla, eikä niitä enää paljain silmin pysty erottamaan ihmisistä. Ainoa keino selvitä on pysyä yksin ja mahdollisimman kaukana muista eloon jääneistä. 

Cassie näkee veljensä Samin viimeisen kerran, kun lapset haetaan tukikohdasta keltaisilla koulubusseilla lupauksena pelastus ja paikka, jossa he olisivat turvassa. Pikkuveljen pelokkaat kasvot bussin takaikkunaa vasten painautuneena antavat Cassielle ikävän keskellä kuitenkin toivoa, että veli on nyt turvassa. Bussin takavalojen kadotessa kaukaisuuteen ei kulu kuitenkaan aikaakaan, kun paikalle saapuneet sotilaat pyyhkivät koko tukikohdan matalaksi. Lasten lähdettyä heidän vanhemmistaan jää jäljelle vain karu näky kuolleita ruumiita vieri viereen ammuttuina. Keitä nuo Cassien isän ja muut vanhemmat surmanneet sotilaat oikein ovat? Entä kuka on tämän kaiken takana? Eniten Cassieta kuitenkin pelottaa, että Sam ei sittenkään ole turvassa noiden muukalaisten kanssa. Onko heidän perimmäinen tarkoituksensa edes viedä lapsia turvaan? Cassie päättä selvittäää asian ja pelastaa veljensä, vaikka se jäisi hänen viimeiseksi teokseen. 

Nyt jo ikuisuudelta tuntuneen ajan vaellettuaan Cassien mielessä pyörii lukuisia ajatuksia siitä, onko hän viimeinen eloon jäänyt. Päiväkausia hän on kulkenut hylätyillä kujilla näkemättä ainuttakaan kaltaistaan. On kuin kaikki elollinen olisi pyyhkäisty maanpäältä häntä lukuun ottamatta. Iloisena ja elämänmyönteisenä tyttönä tunnetusta Cassiesta muuttuu vähitellen arka ja pidättyväinen. On kuin hän ei enää tuntisi edes itse kuka oikeasti on. 

"Koska jos olen viimeinen, niin silloin olen ihmiskunta. Ja jos tämä on ihmiskunnan viimeinen sota, niin silloin minä olen taistelukenttä."

Toisaalla Cassien entinen luokkatoveri Ben värvätään armeijaan, joka sanoo kouluttavansa lapsia vihollisten hyökkäyksen varalle. Armeijan kurinalaisessa ja ihmisyyttä arvostamattomassa ympäristössä hän saa tutustua Samiin, Cassien pikkuveljeen, jota kaikkien muiden lasten tavoin odottaa sama kohtalo. Armeijan motiiveja alusta asti epäilevä Ben on valmis tekemään mitä tahansa vihollisten tuhoamiseksi. 

"Toisten" suorittaessa suurta suunnitelmaansa ihmisten hävittämiseksi maapallolta Cassie saa osansa ja haavoittuu etsiessään tietä veljensä luo. Pitkään tajuttomana oltuaan hän herää aivan vieraasta ympäristöstä. Herätessään hän saa kuulla, että Evan, perheensä menettänyt nuori mies, pelasti hänet varmalta kuolemalta ja otti kotiinsa hoitaakseen hänet terveeksi. Salaperäiseksi osoittautunut Evan päättää auttaa Cassieta löytämään tämän veljen Samin. Cassien on vaikea luottaa Evaniin, mutta lopulta yhteinen matka osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Toisiinsa turvaten pari jakaa elämäänsä ja paljastaa asioita, jotka muuttavat koko silmien edessä aukeavan todellisuuden, sen kuka Evan todellisuudessa on, mitä hän Cassielta salaa ja miksi hän pitää tyttöä niin tärkeänä. 

""Minä en pelastanut sinua", hän kuiskaa, ja hänen huulensa kutittavat silmäripsiäni."Sinä pelastit minut."

Rick Yanceyn teos Viides aalto on kolmen ihmisen näkökulmasta kertova tarina, siitä kuinka maailma vyöryy tuhoon ja läheiset kuolevat aivan silmien edessä. Se on kolmen ihmisen: Cassien, Samin ja Benin selviytymistarina, mutta erityisesti se on tarina heidän jokaisen sisällään käydystä taistelusta. Kaikkitietävän hän-kertojan johdattaessa lukijan heidän jokaisen sisimpäänsä oppii hän ymmärtämään, kuinka meistä jokaisella on oma tapamme käsitellä pelkoa. 

Viides aalto on matka ihmisen sisimpään: inhimillisyyteen, joka on ainut asia erottaa "toiset" heistä. Mutta mitä inhimillisyys todellisuudessa on? Se on sitä, että välittää toisesta aidosti ja on valmis tekemään tämän puolesta asioita. Viides aalto pysäyttää riipaisevalla tavalla miettimään, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Se ei ole vain tarina maailman lopusta, vaan se on jotain paljon enemmän. Se on tarina ihmisestä, siitä kuka hän todellisuudessa on ja mikä on hänen perimmäinen tarkoituksensa. 

"Olemme täällä ja sitten olemme poissa. Tärkeää ei ole se, miten kauan täällä olemme, vaan se, mitä teemme sinä aikana."

Ainoa (Kiera Cass)


Teoksen nimi: Ainoa
Kirjoittanut: Kiera Cass
Suomentanut: Laura Haavisto
Ilmestymisvuosi: 2014 (englanniksi) 2017 (suomeksi)
Kustantaja: Pen & Paper
Sivumäärä: 323



Ah, miten paljon odotinkaan sitä hetkeä, kun tämä Valinta-sarjan kolmas osa Ainoa saapui meidän kirjastoomme ja saisin sen vihdoin omiin kätösiini. Edellinen osa Eliitti sai arvoisensa lopetuksen. Mutta mitä onkaan luvassa seuraavaksi? Kuka on kirjan lupaama Maxonin AINOA? Sen, ja monta muuta arvoitusta voi saada selville vain, jos avaa ovensa takaisin American maailmaan, keskellä valinnan kutkuttavia pyörteitä.

"Laitoin toisen käteni hänen käteensä ja painoin poskeni hänen rintaansa vasten. Hän laski leukansa pääni päälle, ja me pyörimme sateenropinan tahtiin. Sinä hetkenä tunsin, että kaikki kääntyisi parhain päin. Ja jos saisimme tämän toimimaan, löytäisimme jotenkin aina tien takaisin toistemme luo."

Palataan takaisin siihen, mihin kaikki viimeksi jäi, America Singeriin ja valintaan. Kuninkaanlinnan muurien sisäpuolella kuohuu, eikä vain syystä, sillä kapinalliset ovat käyneet entistä verenhimoisemmiksi. American julkisuuteen antama lausunto on suututtanut kuninkaan entisestään ja ellei hän sen takia vielä ole kuninkaan mustalla listalla, on hän hyvää vauhtia pääsemässä sinne. Silti America ei osaa ajatella elämää ilman Maxonia, prinssiä, joka on toivonut hänen jäävän valintaan kaikesta huolimatta. Kun jäljellä on enää muutama tyttö ja valinta kolkuttelee ovella, on American viimeinkin tehtävä valinta, luottaako sydämensä Maxonille vai jatkaako elämää ilman häntä linnan muurien toisella puolen.

"Olin täällä. Enkä aina ymmärtänyt miksi. Maxon vietti yhä aikaa Krissin kanssa - senkin jälkeen, mitä oli tehnyt pitääkseen minut täällä. Kapinalliset jatkoivat heltymättä hyökkäyksiään palatsin muurien ulkopuolelta, kun taas sisäpuolella kuninkaan jäätävät sanat horjuttivat itseluottamustani aivan yhtä paljon. Samalla Aspen yhä pyöri ympärilläni, mikä minun piti salata. Lisäksi kaikkialla oli kameroita, jotka taltioivat elämäämme katsojien viihdykkeeksi. Minua työnnettiin nurkkaan joka suunnalta, ja jäin paitsi kaikesta, mikä minulle oli aiemmin ollut tärkeää."

Kapinallisten käydessä yhä armottomammiksi ja uhatessa jo linnan ulkopuolella asuvia kansalaisia, kuten valittujen perheitä, America päättää tarttua toimeen miettimättä sen kummemmin tekojensa seurauksia kuin omaa turvallisuuttaan. Prinssi Maxon pitää hänen päättäväisestä luonteestaan ja on lopen kyllästynyt isänsä turhiin lupauksiin muutoksesta ja kapinallisten lopullisesta kukistamisesta. Tuntuu siltä, että kuninkaan oma kunnia ja maine olisi kaiken yhteisen hyvän yläpuolella. Hän kohtelee poikaansa kuin ketä tahansa alamaistaan unohtaen, että on näyttämässä esimerkkiään valtakunnan seuraavalle hallitsijalle. Yhdessä America ja Maxon päättävätkin uhmata kuninkaan käskyä ja suorittaa häneltä salassa tehtävää, jonka toteuttaminen olisi todellinen vastaisku nykyiselle hallinnolle.

"Sydämeni hakkasi, ja hetken mietin, mahtaisiko hän kuulla sen huutavan rakkautta häneen. Jos kuulikin, hän kuitenkin päätti jättää sen huomiotta käsillä olevan tehtävämme takia. "Kuule, hän sanoi-, se mitä aiomme tehdä on todella vaarallista. Jos jotakin tapahtuu, haluan että juokset pakoon. Älä edes yritä palata palatsiin. Etsi perhe, joka suostuu piilottelemaan sinua yön yli."

Suunnitelmat kastien lakkauttamisesta ovat American ja Maxonin yhteinen salaisuus, salaisuus, joka sitoo heidän entistä tiiviimmin yhteen. Yhteinen päämäärä vaatii heiltä molemmilta valtavia uhrauksia, eikä mikään niiden jälkeen ole ennallaan. Entä kestääkö rakkaus, kun Maxon saa kuulla American ja Aspenin salaisuuden? Taistelu rakkaudesta ja sen mukanaan tuomasta rauhasta on nyt käynnissä kovempana kuin koskaan. Kaiken yllä on kuitenkin toivon kipinä, jonka lohduttamana lukija voi vain toivoa parille onnellista loppua.

"Sinä et ole koko maailma, mutta olet kaikki se, mikä tekee maailmasta hyvän."
Hei! Jo jonkin aikaa kestäneen postaustauon jälkeen minulla on oli ilmoittaa, etten todellakaan ole ollut lopettamassa blogin kirjoittamista saati sitten lukemista. Nämä muutamat edelliset kuukaudet ovat vain olleet niin kiireisiä ja elämä on heittelehtinyt puolelta toiselle, etten ole pystynyt keskittymään postailuun. Yo-kirjoitukset, lakkiaiset, työt, pääsykokeet jne. ovat vieneet niin ison osan ajastani, ettei minulle vain yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa kirjoittamiselle. Lukemista en ole kuitenkaan missään vaiheessa lopettanut, vaan jatkanut normaaliin tapaan keventäääkseni ajatuksiani kaikesta muusta tämän kiireen keskellä. Pyrin nyt päivittämään näitä lukuelämyksiäni tänne mahdollisimman nopeasti, jotta saatte maistiaisia siitä mitä olen näiden kuukausien aikana lukenut. Toivon siis, että te lukijatkaan ette ole unohtaneet minua tämän hiljaiselon aikana, vaan muistatte palata blogini pariin taas jatkossakin. Lämpöisiä kesähetkiä ja nautinnollisia lukuelämyksiä teille toivoen Suvi

MOKKA ( Tatiana de Rosnay)


Teoksen nimi: MOKKA
Kirjoittanut: Tatiana de Rosnay
Suomentanut: Pirkko Biström
Ilmestymisvuosi: 2010 (englaniksi) 2012 (suomeksi)
Kustantaja: Bazar
Sivumäärä: 278




"Kuuta ei ollut. Päämme päällä oli pikimusta taivas. Mutta taivaanranta oli kaikkea muuta kuin musta. Siinä oli räikeänpunainen täplä, kuin veriläiskä. Ja mereltä puhaltava suolainen tuuli kuljetti tuhkaa meitä kohti."


Perheenäiti Justinen rauhallinen elämä muuttuu kerta heitolla, kun jokaisen äidin pahin painajainen käy toteen. Kahden lapsen äiti saa soiton, joka hautaa hänen seesteisen elämänsä rippeet todelliseksi murhenäytelmäksi täynnä kipua, epätoivon kyyneleitä ja pelkoa pahimmasta, oman lapsen menetyksestä.

""Haloo, onko rouva Wright?"
Miehen ääni, samoin tuntematon. 
"Oletteko Malcolm Wrightin äiti?"
Vastasin että kyllä, olen hänen äitinsä. Miten niin? Miksi? 
"Pojallenne on sattunut onnettomuus. Teidän Pitää tulla heti.""

Linjan toisessa päässä ollut ambulanssin ensihoitaja yritti selittää tilanteen kulun ja sen mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Justine oli kuitenkin liian järkyttynyt ja poissa tolaltaan, ettei saanut kerättyä itseään sen vertaa, että olisi esittänyt tilanteeseen tarkoitetut kysymykset. Oli kuin omalle elämälle rakennettu pohja tai jonkinlainen peruskallio olisi luisunut alta kuin kevättalven sulattama jää joen törmästä.

Päivät seurasivat toisiaan muuttumattomina äidin istuessa sairaalan osastolla koomassa nukkuvan poikansa rinnalla. Onnettomuus oli jättänyt arvet, joita hän tulisi kantamaan koko lopun elämäänsä. Kaikista kamalinta oli kuitenkin se epätietoisuus, joka onnettomuuden tapahtumista perheellä oli. vaikkea tiedon saanti auton alle jäänyttä, tiedostamattomana nukkuvaa poikaa herättäisikään, oli perheellä ja erityisesti Justinella valtava katkeruus onnettomuuden syytä, tuota vastuuntunnotonta kuskia, kohtaan. Myötätuntoa olisi herunut, jos onnettomuus olisi ollut silkka vahinko anteeksipyyntöjen ja täyden vastuunkannon kera. Mutta sitä se ei todellakaan ollut. Pakoon huristelleen auton takavalot piirtyivät Justinen verkkokalvolle aina, kun hän miettikin tapahtunutta.

"Menin työpöytäni eteen ja avasin internetyhteyden. Naputtelin sanan "kooma". Hakukone löysi lukuisia osumia. Malcolm oli toisen asteen koomassa. Glascow 8. Lääkäri oli sanonut niin. Sillä hetkellä en tullut kysyneeksi, mitä "Glascow" tarkoitti. Nyt tiesin. Se oli mitta-asteikko, jolla kuvattiin koomaa, kuten Richterin asteikolla kuvattiin maanjäristyksen voimaa."

Justinen miehen luottaessa poliisiin ja lääkäreihin, koki Justine väistämätöntä halua saada asiat etenemään. Päivien vaihtuessa viikoiksi ilman minkäänlaisia yhteydenottoja tai johtolankoja ajajasta, alkoi poliisien loputon odottelu tuntumaan ajan hukalta. Voisiko Justine itse tehdä asialle jotain? Oliko hänellä tarpeeksi tietoa yliajajasta, jotta hän voisi jäljittää tämän ja kohdata kasvotusten? Entä pystyisikö hän siihen?

"Nyt heti. Minun täytyi panna toimeksi heti. Halusinko saada asioihin vauhtia? Siinä tapauksessa minun täytyi vauhdittaa niitä itse. Kukaan ei tekisi puolestani yhtään mitään. Ei kukaan."


Menettäessään jonkun alkaa sitä miettiä oman elämänsä merkitystä, saavutuksia ja vielä saavuttamattomia unelmia. Menettäessään jonkun alkaa väistämättä miettiä, onko elämässä sittenkään aikaa tuhlattavaksi vai pitäisikö sittenkin tarttua niihin hetkiin, joita se tarjoaa nautittavaksi. Justinen kohdalla elämä ravisteli pahimmalla mahdollisella tavalla. Ei vain oman lapsen menettämisen pelko, vaan myös valtava katkeruuden ja syyllisyyden tunne olivat ajamassa hänet tiensä päähän. Päivien ja viikkojen kestävä riittämättömyyden tunne kalvoi hänet sisältä aivan rikki.

Monesti kirjaa lukiessani koin jonkinlaista myötätuntoa ja tarvetta auttaa. Tunneskaala, joka kirjan läpi kulki, oli aivan valtaisa, täynnä vihaa, raivoa, pelkoa, helpotusta ja onnea. Kokonaisuutena teos oli hyvin paljon mielen sopukoita ravisteleva ja elämän haavoittuvaisuutta avaava teos. 

Pakopaikka (Harlan Copen)


Teoksen nimi: Pakopaikka
Kirjoittanut: Harlan Copen
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Ilmestymisvuosi: 2011 (englanniksi) 2012 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 308



"Pelasta Ashley"


Isän kuolemasta ei ole kovinkaan kauan aikaa. Hän menehtyi yllättäen auto-onnettomuudessa, jota Mickey oli itse todistamassa. Ikävä on suuri ja vihan tunne loputon. Kaiken tämän lisäksi äiti päättää hukuttaa surunsa huumeisiin ainoana pakopaikkanaan. Tilanteen mennessä hallitsemattomaksi hänet määrätään vieroitushoitoon. Isän lisäksi Mickey siis menettää myös äitinsä. Voisiko elämässä enää huonommin mennä? Valitettavasti kyllä, sillä Mickeyn aloittaessa puhtaalta pyödältä setänsä huostassa ei uusi paikkakunta tarjoa toivottua mahdollisuutta toipua tästä kaikesta. Uusi ihana tyttöystävä päättääkin kadota mystisesti. Aivan silmänräpäyksessä Mickeyn elämä on valtavana kasana pieniä palasia keskellä valtavaa tyhjyyttä. Mikä hänessä on vikana? Onko hänet tarkoitettu elämään yksinäisyydessä ilman toisen ihmisen läheisyyttä?

" Olin matkalla kouluun itsesäälin vallassa - isä oli kuollut, äiti vieroitushoidossa, tyttöystävä kateissa. Silloin näin Kumman naisen ensimmäisen kerran."


Uudella asuinseudullaan Mickey kuulee kauhistuttavia huhuja Kummasta naisesta, joka asuu metsän laidan ränsistyneessä talossa ja sieppaa lapsia. Hän päättää rohkaista itsensä ja ottaa asiasta selvää. Aavemainen tapaaminen kummannaisen kanssa päättyy melko lyhyeen. Ainut mitä hän saa irti tästä salaperäisestä naisesta on se, että tämä tietää jotain hänen isästään. Hän ei nimittäin voi unohtaa naisen huulilta muodostuvia sanoja: "Ei sinun isäsi ole kuollut". Hämmästyksestä ja pelonsekaisista tunteista huolimatta Mickeyn täytyy kiiruhtaa kouluun ja kohdata totuus siitä, että hänen tyttöystävänsä ei ole siellä vastassa. 


"On ensimmäinen koulupäivä uudessa koulussa. Suunnilleen yhdeksänkymmentäkiloinen tyttölapsi pakotetaan pukeutumaan urheilushortseihin ja osallistumaan idioottimaiseen ryhmätehtävään, jossa uudet paljon pienikokoisemmat luokkatoverit joutuvat raahaamaan häntä kuin oluttynnyriä kymmenen metrin matkan, vaikka tyttö ei muuta halua kuin vetäytyä kerälle ja kuolla siihen paikkaan. Kenen mielestä sellainen on hyvä ajatus?

Mickey pystyy hyvin samaistumaan tytön tunteisiin kokiessaan itsensäkin yksinäiseksi ja halveksutuksi muukalaiseksi uudessa koulussa keskellä valovoimaisimpia oppilaita. Myötätunnon voimasta hän päättää auttaa tytön pois ikävästä tilanteesta. Vastapalvelukseksi tyttö lupautuu auttamaan Mickeytä selvittämään mihin hänen tyttöystävänsä katosi. Arvoitusta ratkaistessaan he päätyvät kumman naisen ränsistyneelle asunnolle, jossa selviää mitä omituisimpia asioita. Mysteeri toisensa perään Mickeyn etsiväkaksikko kasvaa ja pelissä on paljon enemmän kuin voisi yhtäkkiä kuvitellakaan. Lopulta selviää,ettei kukaan ole täysin turvassa tässä raakaakin raaemmassa maailmassa. 

"Käännyimme molemmat hitaasti katsomaan Kumman naisen taloon päin. Sanalla sanottuna: aavemaista. Oli jo melkein keskiyö. Talo oli muuten pimeä, mutta yläkerran kulmaikkunasta paistoi valo."

"Näin sieluni silmin Kumman naisen, joka liittyi jotenkin isääni ja Abeona Shelteriin. Hän muodosti huulilleen sanat: Pelasta Ashley."


Harlan Copenin tiheätunnelmainen jännäri Pakopaikka on kaikkea muuta kuin perinteinen mysteeri. Se on nimittäin teos täynnä toinen toistaan omitusempia mysteerejä, jotka kaikki tuntuvat jollain tapaa liittyvän toisiinsa. Ajoittain teosta on jopa vaikea lukea tai pysyä perässä sen äkillisesti vaihtuvissa juonenkäänteissä. Aloittaessaan kirjan lukemisen ei voi todellakaaan tietää mihin loppu lukijan todella johdattaa. Itse olin ainakin aivan hämilläni kaikista niistä salaperäisistä yhteyksistä, joita kirjan henkilöiden välillä on. Kokonaisuutena teos olikin hämmentävällä tapaa erilainen kokemus.