Sivut

sunnuntai 13. elokuuta 2017

5. Aalto (Rick Yancey)


Teoksen nimi: 5. Aalto
Kirjoittanut: Rick Yancey
Suomentanut: Ulla Selkälä
Ilmestymisvuosi: 2013 (englanniski) 2013 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 433


"Totuus on, että heti kun ne löysivät meidät, pelimme oli pelattu."

Seitsemän miljardia ihmistä on kuollut. Heidän rakentamansa infrastruktuuri on tuhottu, eikä jäljellä ole kuin autioituneita kyliä ja kaupunkeja keskellä kaaosta. Viimeiset elossa olevat kulkevat eräänlaisessa tyhjiössä odottaen viidettä aaltoa, aaltoa, joka pyyhkii ihmiskunnan lopullisesti elävien kirjoilta. Planeetta on kasvottomien muukalaisten vallassa, eikä kellään ole aavistustakaan siitä, mitä nämä "Toisiksi" kutsutut heistä tai heidän planeetastaan haluavat. 

"Olen elossa, olen kuollut, olen elossa, olen kuollut."

16-vuotias lukiolaistyttö Cassie on menettänyt vanhempansa, ystävänsä ja mahdollisesti jopa veljensä. Hän ei herää joka aamuiseen koulupäiväänsä omasta raikkaasta sängystään herätyskellon kutsuvaan huutoon, vaan keskeltä tuhoutunutta maailmaa rynnäkkökivääri kainalostaan valmiina päivän tuomiin vaaroihin. Keneenkään hän ei enää voi luottaa, sillä "Toisia" on kaikkialla, eikä niitä enää paljain silmin pysty erottamaan ihmisistä. Ainoa keino selvitä on pysyä yksin ja mahdollisimman kaukana muista eloon jääneistä. 

Cassie näkee veljensä Samin viimeisen kerran, kun lapset haetaan tukikohdasta keltaisilla koulubusseilla lupauksena pelastus ja paikka, jossa he olisivat turvassa. Pikkuveljen pelokkaat kasvot bussin takaikkunaa vasten painautuneena antavat Cassielle ikävän keskellä kuitenkin toivoa, että veli on nyt turvassa. Bussin takavalojen kadotessa kaukaisuuteen ei kulu kuitenkaan aikaakaan, kun paikalle saapuneet sotilaat pyyhkivät koko tukikohdan matalaksi. Lasten lähdettyä heidän vanhemmistaan jää jäljelle vain karu näky kuolleita ruumiita vieri viereen ammuttuina. Keitä nuo Cassien isän ja muut vanhemmat surmanneet sotilaat oikein ovat? Entä kuka on tämän kaiken takana? Eniten Cassieta kuitenkin pelottaa, että Sam ei sittenkään ole turvassa noiden muukalaisten kanssa. Onko heidän perimmäinen tarkoituksensa edes viedä lapsia turvaan? Cassie päättä selvittäää asian ja pelastaa veljensä, vaikka se jäisi hänen viimeiseksi teokseen. 

Nyt jo ikuisuudelta tuntuneen ajan vaellettuaan Cassien mielessä pyörii lukuisia ajatuksia siitä, onko hän viimeinen eloon jäänyt. Päiväkausia hän on kulkenut hylätyillä kujilla näkemättä ainuttakaan kaltaistaan. On kuin kaikki elollinen olisi pyyhkäisty maanpäältä häntä lukuun ottamatta. Iloisena ja elämänmyönteisenä tyttönä tunnetusta Cassiesta muuttuu vähitellen arka ja pidättyväinen. On kuin hän ei enää tuntisi edes itse kuka oikeasti on. 

"Koska jos olen viimeinen, niin silloin olen ihmiskunta. Ja jos tämä on ihmiskunnan viimeinen sota, niin silloin minä olen taistelukenttä."

Toisaalla Cassien entinen luokkatoveri Ben värvätään armeijaan, joka sanoo kouluttavansa lapsia vihollisten hyökkäyksen varalle. Armeijan kurinalaisessa ja ihmisyyttä arvostamattomassa ympäristössä hän saa tutustua Samiin, Cassien pikkuveljeen, jota kaikkien muiden lasten tavoin odottaa sama kohtalo. Armeijan motiiveja alusta asti epäilevä Ben on valmis tekemään mitä tahansa vihollisten tuhoamiseksi. 

"Toisten" suorittaessa suurta suunnitelmaansa ihmisten hävittämiseksi maapallolta Cassie saa osansa ja haavoittuu etsiessään tietä veljensä luo. Pitkään tajuttomana oltuaan hän herää aivan vieraasta ympäristöstä. Herätessään hän saa kuulla, että Evan, perheensä menettänyt nuori mies, pelasti hänet varmalta kuolemalta ja otti kotiinsa hoitaakseen hänet terveeksi. Salaperäiseksi osoittautunut Evan päättää auttaa Cassieta löytämään tämän veljen Samin. Cassien on vaikea luottaa Evaniin, mutta lopulta yhteinen matka osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Toisiinsa turvaten pari jakaa elämäänsä ja paljastaa asioita, jotka muuttavat koko silmien edessä aukeavan todellisuuden, sen kuka Evan todellisuudessa on, mitä hän Cassielta salaa ja miksi hän pitää tyttöä niin tärkeänä. 

""Minä en pelastanut sinua", hän kuiskaa, ja hänen huulensa kutittavat silmäripsiäni."Sinä pelastit minut."

Rick Yanceyn teos Viides aalto on kolmen ihmisen näkökulmasta kertova tarina, siitä kuinka maailma vyöryy tuhoon ja läheiset kuolevat aivan silmien edessä. Se on kolmen ihmisen: Cassien, Samin ja Benin selviytymistarina, mutta erityisesti se on tarina heidän jokaisen sisällään käydystä taistelusta. Kaikkitietävän hän-kertojan johdattaessa lukijan heidän jokaisen sisimpäänsä oppii hän ymmärtämään, kuinka meistä jokaisella on oma tapamme käsitellä pelkoa. 

Viides aalto on matka ihmisen sisimpään: inhimillisyyteen, joka on ainut asia erottaa "toiset" heistä. Mutta mitä inhimillisyys todellisuudessa on? Se on sitä, että välittää toisesta aidosti ja on valmis tekemään tämän puolesta asioita. Viides aalto pysäyttää riipaisevalla tavalla miettimään, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Se ei ole vain tarina maailman lopusta, vaan se on jotain paljon enemmän. Se on tarina ihmisestä, siitä kuka hän todellisuudessa on ja mikä on hänen perimmäinen tarkoituksensa. 

"Olemme täällä ja sitten olemme poissa. Tärkeää ei ole se, miten kauan täällä olemme, vaan se, mitä teemme sinä aikana."

torstai 13. heinäkuuta 2017

Ainoa (Kiera Cass)


Teoksen nimi: Ainoa
Kirjoittanut: Kiera Cass
Suomentanut: Laura Haavisto
Ilmestymisvuosi: 2014 (englanniksi) 2017 (suomeksi)
Kustantaja: Pen & Paper
Sivumäärä: 323



Ah, miten paljon odotinkaan sitä hetkeä, kun tämä Valinta-sarjan kolmas osa Ainoa saapui meidän kirjastoomme ja saisin sen vihdoin omiin kätösiini. Edellinen osa Eliitti sai arvoisensa lopetuksen. Mutta mitä onkaan luvassa seuraavaksi? Kuka on kirjan lupaama Maxonin AINOA? Sen, ja monta muuta arvoitusta voi saada selville vain, jos avaa ovensa takaisin American maailmaan, keskellä valinnan kutkuttavia pyörteitä.

"Laitoin toisen käteni hänen käteensä ja painoin poskeni hänen rintaansa vasten. Hän laski leukansa pääni päälle, ja me pyörimme sateenropinan tahtiin. Sinä hetkenä tunsin, että kaikki kääntyisi parhain päin. Ja jos saisimme tämän toimimaan, löytäisimme jotenkin aina tien takaisin toistemme luo."

Palataan takaisin siihen, mihin kaikki viimeksi jäi, America Singeriin ja valintaan. Kuninkaanlinnan muurien sisäpuolella kuohuu, eikä vain syystä, sillä kapinalliset ovat käyneet entistä verenhimoisemmiksi. American julkisuuteen antama lausunto on suututtanut kuninkaan entisestään ja ellei hän sen takia vielä ole kuninkaan mustalla listalla, on hän hyvää vauhtia pääsemässä sinne. Silti America ei osaa ajatella elämää ilman Maxonia, prinssiä, joka on toivonut hänen jäävän valintaan kaikesta huolimatta. Kun jäljellä on enää muutama tyttö ja valinta kolkuttelee ovella, on American viimeinkin tehtävä valinta, luottaako sydämensä Maxonille vai jatkaako elämää ilman häntä linnan muurien toisella puolen.

"Olin täällä. Enkä aina ymmärtänyt miksi. Maxon vietti yhä aikaa Krissin kanssa - senkin jälkeen, mitä oli tehnyt pitääkseen minut täällä. Kapinalliset jatkoivat heltymättä hyökkäyksiään palatsin muurien ulkopuolelta, kun taas sisäpuolella kuninkaan jäätävät sanat horjuttivat itseluottamustani aivan yhtä paljon. Samalla Aspen yhä pyöri ympärilläni, mikä minun piti salata. Lisäksi kaikkialla oli kameroita, jotka taltioivat elämäämme katsojien viihdykkeeksi. Minua työnnettiin nurkkaan joka suunnalta, ja jäin paitsi kaikesta, mikä minulle oli aiemmin ollut tärkeää."

Kapinallisten käydessä yhä armottomammiksi ja uhatessa jo linnan ulkopuolella asuvia kansalaisia, kuten valittujen perheitä, America päättää tarttua toimeen miettimättä sen kummemmin tekojensa seurauksia kuin omaa turvallisuuttaan. Prinssi Maxon pitää hänen päättäväisestä luonteestaan ja on lopen kyllästynyt isänsä turhiin lupauksiin muutoksesta ja kapinallisten lopullisesta kukistamisesta. Tuntuu siltä, että kuninkaan oma kunnia ja maine olisi kaiken yhteisen hyvän yläpuolella. Hän kohtelee poikaansa kuin ketä tahansa alamaistaan unohtaen, että on näyttämässä esimerkkiään valtakunnan seuraavalle hallitsijalle. Yhdessä America ja Maxon päättävätkin uhmata kuninkaan käskyä ja suorittaa häneltä salassa tehtävää, jonka toteuttaminen olisi todellinen vastaisku nykyiselle hallinnolle.

"Sydämeni hakkasi, ja hetken mietin, mahtaisiko hän kuulla sen huutavan rakkautta häneen. Jos kuulikin, hän kuitenkin päätti jättää sen huomiotta käsillä olevan tehtävämme takia. "Kuule, hän sanoi-, se mitä aiomme tehdä on todella vaarallista. Jos jotakin tapahtuu, haluan että juokset pakoon. Älä edes yritä palata palatsiin. Etsi perhe, joka suostuu piilottelemaan sinua yön yli."

Suunnitelmat kastien lakkauttamisesta ovat American ja Maxonin yhteinen salaisuus, salaisuus, joka sitoo heidän entistä tiiviimmin yhteen. Yhteinen päämäärä vaatii heiltä molemmilta valtavia uhrauksia, eikä mikään niiden jälkeen ole ennallaan. Entä kestääkö rakkaus, kun Maxon saa kuulla American ja Aspenin salaisuuden? Taistelu rakkaudesta ja sen mukanaan tuomasta rauhasta on nyt käynnissä kovempana kuin koskaan. Kaiken yllä on kuitenkin toivon kipinä, jonka lohduttamana lukija voi vain toivoa parille onnellista loppua.

"Sinä et ole koko maailma, mutta olet kaikki se, mikä tekee maailmasta hyvän."

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Hei! Jo jonkin aikaa kestäneen postaustauon jälkeen minulla on oli ilmoittaa, etten todellakaan ole ollut lopettamassa blogin kirjoittamista saati sitten lukemista. Nämä muutamat edelliset kuukaudet ovat vain olleet niin kiireisiä ja elämä on heittelehtinyt puolelta toiselle, etten ole pystynyt keskittymään postailuun. Yo-kirjoitukset, lakkiaiset, työt, pääsykokeet jne. ovat vieneet niin ison osan ajastani, ettei minulle vain yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa kirjoittamiselle. Lukemista en ole kuitenkaan missään vaiheessa lopettanut, vaan jatkanut normaaliin tapaan keventäääkseni ajatuksiani kaikesta muusta tämän kiireen keskellä. Pyrin nyt päivittämään näitä lukuelämyksiäni tänne mahdollisimman nopeasti, jotta saatte maistiaisia siitä mitä olen näiden kuukausien aikana lukenut. Toivon siis, että te lukijatkaan ette ole unohtaneet minua tämän hiljaiselon aikana, vaan muistatte palata blogini pariin taas jatkossakin. Lämpöisiä kesähetkiä ja nautinnollisia lukuelämyksiä teille toivoen Suvi

MOKKA ( Tatiana de Rosnay)


Teoksen nimi: MOKKA
Kirjoittanut: Tatiana de Rosnay
Suomentanut: Pirkko Biström
Ilmestymisvuosi: 2010 (englaniksi) 2012 (suomeksi)
Kustantaja: Bazar
Sivumäärä: 278




"Kuuta ei ollut. Päämme päällä oli pikimusta taivas. Mutta taivaanranta oli kaikkea muuta kuin musta. Siinä oli räikeänpunainen täplä, kuin veriläiskä. Ja mereltä puhaltava suolainen tuuli kuljetti tuhkaa meitä kohti."


Perheenäiti Justinen rauhallinen elämä muuttuu kerta heitolla, kun jokaisen äidin pahin painajainen käy toteen. Kahden lapsen äiti saa soiton, joka hautaa hänen seesteisen elämänsä rippeet todelliseksi murhenäytelmäksi täynnä kipua, epätoivon kyyneleitä ja pelkoa pahimmasta, oman lapsen menetyksestä.

""Haloo, onko rouva Wright?"
Miehen ääni, samoin tuntematon. 
"Oletteko Malcolm Wrightin äiti?"
Vastasin että kyllä, olen hänen äitinsä. Miten niin? Miksi? 
"Pojallenne on sattunut onnettomuus. Teidän Pitää tulla heti.""

Linjan toisessa päässä ollut ambulanssin ensihoitaja yritti selittää tilanteen kulun ja sen mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Justine oli kuitenkin liian järkyttynyt ja poissa tolaltaan, ettei saanut kerättyä itseään sen vertaa, että olisi esittänyt tilanteeseen tarkoitetut kysymykset. Oli kuin omalle elämälle rakennettu pohja tai jonkinlainen peruskallio olisi luisunut alta kuin kevättalven sulattama jää joen törmästä.

Päivät seurasivat toisiaan muuttumattomina äidin istuessa sairaalan osastolla koomassa nukkuvan poikansa rinnalla. Onnettomuus oli jättänyt arvet, joita hän tulisi kantamaan koko lopun elämäänsä. Kaikista kamalinta oli kuitenkin se epätietoisuus, joka onnettomuuden tapahtumista perheellä oli. vaikkea tiedon saanti auton alle jäänyttä, tiedostamattomana nukkuvaa poikaa herättäisikään, oli perheellä ja erityisesti Justinella valtava katkeruus onnettomuuden syytä, tuota vastuuntunnotonta kuskia, kohtaan. Myötätuntoa olisi herunut, jos onnettomuus olisi ollut silkka vahinko anteeksipyyntöjen ja täyden vastuunkannon kera. Mutta sitä se ei todellakaan ollut. Pakoon huristelleen auton takavalot piirtyivät Justinen verkkokalvolle aina, kun hän miettikin tapahtunutta.

"Menin työpöytäni eteen ja avasin internetyhteyden. Naputtelin sanan "kooma". Hakukone löysi lukuisia osumia. Malcolm oli toisen asteen koomassa. Glascow 8. Lääkäri oli sanonut niin. Sillä hetkellä en tullut kysyneeksi, mitä "Glascow" tarkoitti. Nyt tiesin. Se oli mitta-asteikko, jolla kuvattiin koomaa, kuten Richterin asteikolla kuvattiin maanjäristyksen voimaa."

Justinen miehen luottaessa poliisiin ja lääkäreihin, koki Justine väistämätöntä halua saada asiat etenemään. Päivien vaihtuessa viikoiksi ilman minkäänlaisia yhteydenottoja tai johtolankoja ajajasta, alkoi poliisien loputon odottelu tuntumaan ajan hukalta. Voisiko Justine itse tehdä asialle jotain? Oliko hänellä tarpeeksi tietoa yliajajasta, jotta hän voisi jäljittää tämän ja kohdata kasvotusten? Entä pystyisikö hän siihen?

"Nyt heti. Minun täytyi panna toimeksi heti. Halusinko saada asioihin vauhtia? Siinä tapauksessa minun täytyi vauhdittaa niitä itse. Kukaan ei tekisi puolestani yhtään mitään. Ei kukaan."


Menettäessään jonkun alkaa sitä miettiä oman elämänsä merkitystä, saavutuksia ja vielä saavuttamattomia unelmia. Menettäessään jonkun alkaa väistämättä miettiä, onko elämässä sittenkään aikaa tuhlattavaksi vai pitäisikö sittenkin tarttua niihin hetkiin, joita se tarjoaa nautittavaksi. Justinen kohdalla elämä ravisteli pahimmalla mahdollisella tavalla. Ei vain oman lapsen menettämisen pelko, vaan myös valtava katkeruuden ja syyllisyyden tunne olivat ajamassa hänet tiensä päähän. Päivien ja viikkojen kestävä riittämättömyyden tunne kalvoi hänet sisältä aivan rikki.

Monesti kirjaa lukiessani koin jonkinlaista myötätuntoa ja tarvetta auttaa. Tunneskaala, joka kirjan läpi kulki, oli aivan valtaisa, täynnä vihaa, raivoa, pelkoa, helpotusta ja onnea. Kokonaisuutena teos oli hyvin paljon mielen sopukoita ravisteleva ja elämän haavoittuvaisuutta avaava teos. 

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Pakopaikka (Harlan Copen)


Teoksen nimi: Pakopaikka
Kirjoittanut: Harlan Copen
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Ilmestymisvuosi: 2011 (englanniksi) 2012 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 308



"Pelasta Ashley"


Isän kuolemasta ei ole kovinkaan kauan aikaa. Hän menehtyi yllättäen auto-onnettomuudessa, jota Mickey oli itse todistamassa. Ikävä on suuri ja vihan tunne loputon. Kaiken tämän lisäksi äiti päättää hukuttaa surunsa huumeisiin ainoana pakopaikkanaan. Tilanteen mennessä hallitsemattomaksi hänet määrätään vieroitushoitoon. Isän lisäksi Mickey siis menettää myös äitinsä. Voisiko elämässä enää huonommin mennä? Valitettavasti kyllä, sillä Mickeyn aloittaessa puhtaalta pyödältä setänsä huostassa ei uusi paikkakunta tarjoa toivottua mahdollisuutta toipua tästä kaikesta. Uusi ihana tyttöystävä päättääkin kadota mystisesti. Aivan silmänräpäyksessä Mickeyn elämä on valtavana kasana pieniä palasia keskellä valtavaa tyhjyyttä. Mikä hänessä on vikana? Onko hänet tarkoitettu elämään yksinäisyydessä ilman toisen ihmisen läheisyyttä?

" Olin matkalla kouluun itsesäälin vallassa - isä oli kuollut, äiti vieroitushoidossa, tyttöystävä kateissa. Silloin näin Kumman naisen ensimmäisen kerran."


Uudella asuinseudullaan Mickey kuulee kauhistuttavia huhuja Kummasta naisesta, joka asuu metsän laidan ränsistyneessä talossa ja sieppaa lapsia. Hän päättää rohkaista itsensä ja ottaa asiasta selvää. Aavemainen tapaaminen kummannaisen kanssa päättyy melko lyhyeen. Ainut mitä hän saa irti tästä salaperäisestä naisesta on se, että tämä tietää jotain hänen isästään. Hän ei nimittäin voi unohtaa naisen huulilta muodostuvia sanoja: "Ei sinun isäsi ole kuollut". Hämmästyksestä ja pelonsekaisista tunteista huolimatta Mickeyn täytyy kiiruhtaa kouluun ja kohdata totuus siitä, että hänen tyttöystävänsä ei ole siellä vastassa. 


"On ensimmäinen koulupäivä uudessa koulussa. Suunnilleen yhdeksänkymmentäkiloinen tyttölapsi pakotetaan pukeutumaan urheilushortseihin ja osallistumaan idioottimaiseen ryhmätehtävään, jossa uudet paljon pienikokoisemmat luokkatoverit joutuvat raahaamaan häntä kuin oluttynnyriä kymmenen metrin matkan, vaikka tyttö ei muuta halua kuin vetäytyä kerälle ja kuolla siihen paikkaan. Kenen mielestä sellainen on hyvä ajatus?

Mickey pystyy hyvin samaistumaan tytön tunteisiin kokiessaan itsensäkin yksinäiseksi ja halveksutuksi muukalaiseksi uudessa koulussa keskellä valovoimaisimpia oppilaita. Myötätunnon voimasta hän päättää auttaa tytön pois ikävästä tilanteesta. Vastapalvelukseksi tyttö lupautuu auttamaan Mickeytä selvittämään mihin hänen tyttöystävänsä katosi. Arvoitusta ratkaistessaan he päätyvät kumman naisen ränsistyneelle asunnolle, jossa selviää mitä omituisimpia asioita. Mysteeri toisensa perään Mickeyn etsiväkaksikko kasvaa ja pelissä on paljon enemmän kuin voisi yhtäkkiä kuvitellakaan. Lopulta selviää,ettei kukaan ole täysin turvassa tässä raakaakin raaemmassa maailmassa. 

"Käännyimme molemmat hitaasti katsomaan Kumman naisen taloon päin. Sanalla sanottuna: aavemaista. Oli jo melkein keskiyö. Talo oli muuten pimeä, mutta yläkerran kulmaikkunasta paistoi valo."

"Näin sieluni silmin Kumman naisen, joka liittyi jotenkin isääni ja Abeona Shelteriin. Hän muodosti huulilleen sanat: Pelasta Ashley."


Harlan Copenin tiheätunnelmainen jännäri Pakopaikka on kaikkea muuta kuin perinteinen mysteeri. Se on nimittäin teos täynnä toinen toistaan omitusempia mysteerejä, jotka kaikki tuntuvat jollain tapaa liittyvän toisiinsa. Ajoittain teosta on jopa vaikea lukea tai pysyä perässä sen äkillisesti vaihtuvissa juonenkäänteissä. Aloittaessaan kirjan lukemisen ei voi todellakaaan tietää mihin loppu lukijan todella johdattaa. Itse olin ainakin aivan hämilläni kaikista niistä salaperäisistä yhteyksistä, joita kirjan henkilöiden välillä on. Kokonaisuutena teos olikin hämmentävällä tapaa erilainen kokemus.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Korkea aika (Laura Lähteenmäki)


Teoksen nimi: Korkea aika
Kirjoittanut: Laura Lähteenmäki
Ilmestymisvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 280


"Sitä oli vain vaikea hyväksyä omalta kohdalta,
sitä että elämää riitti vähän aikaa, sitten se loppui. 
Eikä suinkaan päättynyt korkeimpaan kohtaansa."

Laura Lähteenmäen teos Korkea aika on sukupolvien mittainen matka aina sodan runtelemasta maasta nykyajan Suomeen. Karjalasta evakkoon joutuneet Anna ja Olavi asettuvat Kaunismäelle, Pihlavan tilalta vuokratulle maalle, jonne olisi tarkoitus rakentaa oma koti. Pihlavan emäntä Heljä asuu tilaa yksin miehensä vammautuessa sodassa. Anna haluaisi auttaa, muttei oikein tiedä miten? Hän on Heljälle kiitollinen heidän saamastaan hyvyydestä ja kaikesta avusta evakkoon joutuessaan. Kaikki muut käänsivät heille selkänsä, mutta Heljä otti heidät vastaan kuin paremmatkin tuttavat.

"Ensimmäinen talo Hämeenlinnassa ei huolinut heitä, mutta Heljä otti. Emäntä valitsi heidät seuraintalolta, missä he asuivat Laurin kanssa penkillä. Heljä kysyi, oliko Lauri tyttö vai poika, vaikka kai sen nyt näki, ja sitten Heljä kysyi, oliko muita lapsia. Anna pudisti päätään. Sitten tulikin jo mies, joka ajoi heidät Pihlajaan. Nosti Annan laukun ja nyssäkät kartanolle, ja siinä he sitten olivat."

Annan kasvattaessa lastaan kotona työskentelee Olavi läheisellä sahalla. Parin kahdenkeskinen aika jää kovin vähäiseksi, kun sahalla tehtyjen töiden lisäksi Olavia odottavat työt kotona. Naapuritalossa asuvan Heljän ongelmat heijastuvat myös Kaunismäen perheen elämään. Juuri kun yhdestä huolesta päästään, tupsahtaa esiin kasapäin uusia ongelmia. Perheen toisen lapsen, Riitan, synnyttyä asiat tuntuvat menevän yhä pahemmin solmuun, eikä Annan ja Olavin välillä tunnu olevan enää muuta kuin yhteiset lapset. Eniten heidän välirikkonsa heijastui kuitenkin Lauriin, joka murrosiän kynnyksellä olisi kaivannut yhteistä aikaa erityisesti isänsä kanssa,

"Lapsuudestaan Lauri muisti äidin,  joka lauloi kaikki rallatukset, kiusoitteli ihmisiä ja keikkui isän polvellam, kun isä nappasi äidin syliin ja antoi tuon pashamuotin, johon äiti tasoitteli nyt veitsenkärjellä pääsiäisrahkaa. Mutta jo vuosia isä oli nukkunut konttorissa ja äiti vanhempien kamarissa, jossa oli ison sängyn toinen puolikas Saimi-tädin tekemän, keltaisena kukertavan Karjala-ryijyn alla."

Lopulta kuluu vuosia, joiden sisään kätkeytyy mitä kipeimpiä asioita, kuten Riitan kuolema ja Olavin lähtö. Yksin elämäänsä asuva Anna odottaa edelleen viestiä ja erityisesti vastauksia vuosia sitten lähteneeltä Olavilta. Mihin vuodet ovat miehen kuljettaneet? Entä kaipaako hän enää lainkaan vaimoaan. Kuten Annan, ei Laurinkaan elämä ole kulkenut kultaista keskitietä. Parhaista ajoista ovat jäljellä enää hänen tyttärensä Saana ja hänen jälkikasvunsa. Aikoinaan ollut etäinen suhde isään on kaivanut arven, jota Laurin on vaikea korjata.

Korkea aika on kaikessa yksinkertaisuudessaan viehättävä ja mielenkiintoinen tarina sukupolvien mittaisesta matkasta. Tunteita herättävänä ja koskettavana teoksena se pistää miettimään omia juuriaan ja niiden merkitystä itselle. Me emme olekaan vain yksi katoava sukupolvi, vaan kymmenien sukupolvien mittainen ketju, kuin tukipilari jota vasten voi nojautua. Yhdestä pienestä hetkestä muodostuu useita elämiä muodostava ketju, joka tulee jatkumaan meidänkin jälkeemmekin.

"Että hän sai kokea vielä tämän. Että oli olemassa tällainen nuori tyttö, joka makasi hänen haalistuneella plyysisohvallaan, ei värein sotkettu pää toisessa maailmassa kirjotulla tyynyllä ja liikutti kesän ruskettamaa sormea puhelimen lasisella pinnalla. Että tämä suloinen lapsi oli hänelle sukua, hänen poikansa tyttären tytär. Ajatus huimasi, ja Anna toisti sen tutummin sanoin: Laurin vunukka, Saanan esikoinen."

torstai 30. maaliskuuta 2017

Langennut (Lauren Kate)


Teoksen nimi: Langennut (Fallen)
Kirjoittanut: Lauren Kate
Suomentanut: Inka Parpola
Ilmestymisvuosi: 2009 (englanniksi) 2017 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 453




"On enkeleitä joiden kohtalona on langeta..."


Luce Price näyttää pintapuolisesti katsottuna aivan tavalliselta tytöltä, mutta hänen sisällään hän on aivan muuta. Luce nimittäin näkee omituisia varjoja, jotka laskeutuvat hänen ylleen aivan kuin halutakseen häneltä jotain. Aivan kuten, meillä kaikilla, myös Lucella on menneisyytensä. Hänen poikaystävänsä kuoli mystisesti eräänä iltana. Kaikesta tästä syytetään Lucea, joka ei vielä tähän päivään mennessä tiedä totuutta tapahtuneesta. Sen hän kuitenkin tietää, että sinä iltana tapahtui jotain merkillistä, eikä se tule jäämään vain siihen yhteen iltaan. 

Vanhempien huoli  Lucen terveydentilasta ajaa hänet lääkärin puheille, joka määrää Lucelle hallusinaatioita hoitavia lääkkeitä. Luce ei kuitenkaan tahdo uskoa itseään hulluksi, saati sitten lääkkeistä olevan mitään hyötyä. Jotenkin hän uskoo, että nämä varjot ovat todellisia, eivätkä vain hänen vioittuneen päänsä aikaansaannosta. Tilannetta ei helpota yhtään se, että vanhemmat päättävät lähettää hänet Sword & Crossin sisäoppilaitokseen, joka on tarkoitettu tiukkaa vartiointia vaativille oppilaille. Koulu kuulostaa Lucesta vastenmieliseltä, eikä hän koe tarvetta sellaiselle hyysäämiselle. Kaiken lisäksi koulun muut oppilaat vaikuttavat lähes mielenvikaisilta sosiopaateilta Luceen verrattuna. 

Uuteen kouluun on kuitenkin totuttava, sillä se tulisi nyt olemaan Lucen koti seuraavan vuoden ajan. Omituisia ihmisiä käytävien täydeltä virtaava koulu hämmentää, mutta samalla kiehtoo Lucea. Muutaman uuden ystävän saatuaan hän tuntee olonsa hieman kotoisammaksi, vaikkea oppilaitosta kodiksi voikaan kutsua. Eniten päänvaivaa kuitenkin aiheuttaa salaperäinen poika, joka tuntuu vihaavan Lucea alusta alkaen, ennen kuin he ovat ehtineet vaihtaa sanaakaan. Tämän salaperäisen pojan nimi on Daniel, jota jopa Lucen ystävä Penn pitää outona. Tyttöjen tutkiessa pojan tietoja he eivät tunnu löytävän hänestä halkaistua sanaa. Kaikkein hämmästyttävintä on se, että hänen opintorekisterinsä, johon Penn pääsee käsiksi, on aivan tyhjä. Kuka Daniel oikein on? Miksi hän vihaa Lucea? Onko hän oikeasti edes olemassa? Pian hän kuitenkin saa huomata, ettei Daniel häntä oikeasti vihaa.

"Luce ja Daniel seisoivat ja tuijottivat enkeliä. Molemmat tiesivät, että se oli tulossa alas. Enkelin pää kumartui hitaasti kohti heitä ikään kuin rukoillen - ja sitten koko patsas lisäsi vauhtia alkaessaan ryskyä alas. Luce tunsi Danielin kietoutuvan välittömästi ja tiukasti hänen lantionsa ympärille, ikään kuin kundi olisi tiennyt täsmälleen, mistä hän alkoi ja mihin päättyi. Danielin käsi peitti hänen päänsä ja pakotti hänet alas juuri, kun patsas kaatui heidän ylitseen. Täsmälleen siihen kohtaan missä he olivat seisseet."

Jos Daniel olisi vihannut Lucea niin paljon kuin tyttö luuli, ei hän luultavasti olisi pelastanut Lucea varmalta kuolemalta. Kaiken sen etäisyyden ja välttelyn jälkeen he olivat vain lähempänä toisiaan. Daniel vasten Lucea oppilatoksen nurmikentällä vieressään patsas, jonka aiheuttaman kuoleman he olivat juuri välttäneet. Mutta ennen kuin Luce ehti edes huomata, oli Daniel taas poissa. Pojan vältellessä Lucea tuntuu eräällä toisella kundilla, Camilla, olevan erityistä kiinnostusta ajautua Lucen seuraan. 

Lucen elämä pyörii kahden kundin ympärillä, eikä hän oikein tiedä kumpi häntä kiinnostaa enemmän: Camin itsestäänselvät huomionosoitukset, johon Lucen ei ole tarvinnut tehdä juuri mitään vai tavoittelemattomissa olevan Danielin mystinen ja ajatuksia riipaiseva läheisyys. Danielin mysteeriä selvittäessään Luce ajautuu menneisyyden mutkikkaisiin kiemuroihin ja saa tietää asioita, joiden kuvitteli olevan vain satua ja mielikuvitusta. Mihin hänen pitäisi uskoa? Onko mikään, mitä hän näkee ja kuulee enää totta? Entä kestäisikö hän enää elämää ilman Danielia?

Lauren Katen teos Langennut on riipaiseva kertomus yliluonnolisesta rakkaudesta, menetyksestä, pelosta ja ahdistuksesta. Kirjaa lukiessa vedin monta kertaa syvään henkeä ja ajattelin mielessäni, että eihän tämä nyt näin voi mennä. Kohtaloaan uhmavat päähenkilöt Luce ja Daniel kiehtovat salaperäisellä menneisyydellään, eikä kirjaa voi siten jättää lukematta. Lopulta kuitenkin kaikki päättyy ainakin melkein hyvin.

"Hän hautasi kasvonsa pojan olkapäähän. Ja vaikka totuus yhä pelotti häntä, Danielin syleily sai hänet tuntemaan, että meri oli vihdoin löytänyt rantansa ja matkaaja palannut pitkältä, vaikealta, kaukaiselta taipaleelta - palannut vihdoin kotiin."

tiistai 28. helmikuuta 2017

Tähtiin kirjoitettu virhe (John Green)


Teoksen nimi: Tähtiin kirjoitettu virhe
Kirjoittanut: John Green
Suomentanut: Helene Bützow
Ilmestymisvuosi: 2012 (englanniksi) 2013 (suomeksi)
Kustantaja; WSOY
Sivumäärä: 340




"Kaikissa syöpäkirjoissa ja nettisivuilla sanotaan, että syövän sivuvaikutuksiin kuuluu muun muassa masennus. Tosiasiassa masennus ei ole syövän sivuvaikutus. Masennus on kuolemisen sivuvaikutus. (Syöpäkin on kuolemisen sivuvaikutus. Niin kuin oikeastaan mikä tahansa.)"

On aivan tavallinen päivä. Hazel on juuri saapunut vertaistukiryhmän kokoukseen, jossa hän tapaa muita syöpäsairaita nuoria. Hän ei mielellään osallistuisi kokoukseen, mutta äidin takia päättä kuitenkin  mennä paikalle. Hazel on 16-vuotias keuhkosyöpää jo useita vuosia sairastanut nuori, joka on saanut lääkäreiltä lupauksen muutamasta lisävuodesta. Nämä vuodet tuntuvat kuitenkin ajan haaskaukselta valtavien kipujen ja heikkouden tunteen rinnalla. Vertaistukiryhmän jäsenet vaihtuvat tiuhaan tahtiin, mikä on merkkinä hävitystä taistelusta kehon sisällä tappavaa tautia vastaan. Eikä kokouksissa käynti muutenkaan ole mitään herkkua. Hazel nimittäin inhoaa sääliä ja ainaisia lohdutuksia paremmasta huomisesta. Hän nimittäin ei usko sellaiseen.

"En halunnut mennä hissillä, sillä vertaistukiryhmässä hissin käyttäminen on lopun aikojen merkki, vaan laskeuduin portaita. Nappasin keksin, kaadoin limua paperimukiin ja käännyin. Joku pika tuijotti minua. Olin varma, etten ollut nähnyt häntä aikaisemmin. Hän oli pitkä ja hoikka mutta lihaksikas, ja muovinen tuoli näytti hänen allaan kääpiön kalusteelta. Punaruskea suora lyhyt tukka. Hän vaikutti samanikäiseltä kuin minä tai ehkä vuoden vanhemmalta, ja hän retkotti takamus tuolin reunaa vasten, aggressivisen vetelästi, toisen käden sormet tummien farkkujen taskussa."

Tämän tapaamisen myötä Hazel kokee elämällään olevan jotain merkitystä, jotain minkä vuoksi hänen on taisteltava sairautta vastaan. Augustus, joka on itsekin käynyt läpi syöpätaistelun, löytää juuri oikeat sanat mitään ylenpalttista sääliä osoittamatta. Ja juuri tällaista ihmistä Hazel on kaivannut elämäänsä. Hän on kaivannut hetkiä, jolloin tuntuu kuin olisi aivan toisessa ulottuvuudessa ja jakaisi kaiken vain sen yhden ainoan ja oikean ihmisen kanssa. Jokainen hetki Augustuksen kanssa tuntuu elämisen arvoiselta. On kuin heillä olisi yhteys, jollaisesta muiden on vaikea edes kuvitella.

Mikään ei kuitenkaan ole ikuista, ja joskus siitä kaikkein rakkaimmasta joutuu luopumaan liian aikaisin. Jäljelle jäävät vain kauniit muistot ja yhdessä vietetyt hetket, joita kukaan ei voi viedä pois. Näin on myös Hazelin ja Augustuksen kohtalo, täynnä rakkautta, täynnä toivoa ja täynnä kaipuuta. Kaiken keskellä suurimpana voimana eteenpäin kantaa kuitenkin loputon rakkaus toista ihmistä kohtaan.

John Green teos Tähtiin kirjoitettu virhe on aito ja vilpitön teos rakkaudesta, joka ei ole mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Kirjan nuoret Hazel ja Augustus  välittävät ympärilleen aitoa rakkautta ja toivoa mahdotontakin vastaan taistelusta. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastaa. Ja koskaan ei ole liian myöhäistä tulla rakastetuksi. Kaikessa neroudessaan Tähtiin kirjoitettu virhe ei lopulta ole surullinen tarina. Se on tarina täynnä ulospäin kumpuavaa viisautta ja varmuutta siitä, että meillä jokaisella on paikkamme tässä maailmassa. Meitä jokaista rakastetaan ja jäädään kaipaamaan. Elämän pienet murheet tuntuvat kirjan henkilöiden rinnalla lähes mitättömiltä asioilta. Elämä on tässä ja nyt, joten miksipä emme tarttuisi siihen ja antaisi viedä, turhia murehtimatta.

"Olen niin kuin. Niin kuin. Olen niin kuin kranaatti. Olen kranaatti, ja jossakin vaiheessa minä räjähdän--"


keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Riitasointu (Becca Fitzpatrick)


Teoksen nimi: Riitasointu
Kirjoittanut: Becca Fitzpatrick
Suomentanut: Pirjo Ruti
Ilmestymisvuosi: 2010 (englanniksi) 2011 (suomeksi)
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 327



"Kaikki varoittivat minua. 
He sanoivat, että minä olen vain yksi uusi päänahka vyölläsi,
ja sinä häipysit sillä sekunnilla,
jolloin minä rakastuisin sinuun.
Minun on saatava tietää, etteivät he olleet oikeassa."


Nora ja Patch ovat vihdoinkin kaikkien vastoinkäymisten ja taisteluiden jälkeen saaneet toisensa. Heillä on toisensa ja tuo molempia yhdistävä voima, rakkaus. joka kantaa heitä eteenpäin. Mutta Noran on edelleen vaikea luotta Patchiin ja hänen sanoihinsa, vaikka hän sinnikkäästi haluaisi uskoa tämän toivovan hänelle pelkkää parasta. Suojelusenkeliksi muuttunut Patch taas on korkeammalta tulevien määräyksien vankina, ja yksikin väärä liike voi maksaa hänen tai Noran hengen.

"Me olimme ansassa kahdelta suunnalta - arkkienkelit painostivat toisaalla, ja toisaalla kaksi tulevaisuutta kulki hyvin eri suuntiin."

Noran isän kuolemasta on jo kulunut jonkin aikaa. Pahimmat kivut ja ikävän kaipuu ovat jo helpottaneet ja Nora on pystynyt antamaan itselleen mahdollisuuden ilolle ja rakkaudelle. Juuri kun kaikki olisi paremmin kuin pitkiin aikoihin, Noran elämään ilmestyy salaperäinen henkilö, joka toistuvasti muistuttaa häntä hänen isänsä kuolemasta. Onko isän murhaaja tullut takaisin vai haluaako joku olla Noralle rehellinen ? Ahdistavien tunteiden palatessa pintaan Nora ei saa juurikaan helpotusta Patchilta, joka tuntuu jostain kumman syystä pitävän häneen etäisyyttä. Salaileeko Patch Noralta jotain isän kuolemaan liittyen?

Nuorien viileät välit johtavat Noran pyyntöön erosta, joka sillä hetkellä tuntuu ainoalta oikealta valinnalta. Menneisyyden haamut eivät kuitenkaan jätä häntä rauhaan ja nyt jos koska hän tarvitsisi Patchia enemmän kuin koskaan. Vaaralliseksi muuttunut peli johtaa Noran hänen isänsä kuolinhetkeen ja totuuteen kaikesta siitä, mistä hänelle on valehdeltu iäisyydeltä tuntuvan ajan. Kaiken kaatuessa päälle Noran sisällä pyörii kysymys siitä, voiko kehenkään enää luottaa. Entä mikä on luottamuksen hinta? 

"Minne minä nyt menisin? Kotiinko? Talo ei tuntunut enää kodilta. Se ei tuntunut enää turvalliselta. Minusta tuntui kuin olisin elänyt valheiden verkossa."

Langennut enkeli -sarja saa arvoisensa jatkon, kun Becca Fitzpatrickilta ilmestynyt jatko-osa Riitasointu heittää lukijan keskelle menneisyyden varjostamaa trategiaa. Kaikki ei ole niin itsestäänselvää kuin voisi olettaa. Teos on täynny mitä arvoituksellisempia juonenkäänteitä, paljastuksia ja hetkiä, jolloin tekisi vain mieli lopettaa pelkästä myötätunnosta Noran kurjaa elämää kohtaan. Jokainen sivu vie lukijan yhä vain syvemmälle ja syvemmälle mitä monimutkaisinta strategiaa, jonka ratkaisemiseen kuluu monta piinallista tuntia. 

Kokonaisuutena teos on odottamaton, mutta kiehtova jatko-osa, joka ei jätä lukijaa kylmäksi. Teoksen kiehtova kuvailu, odottamattomat juonenkäänteet ja mitä mutkikkaampi mysteeri imaisevat lukijan mennessään. Kaiken pelon, tuskan ja ahdistuksen keskellä ei olla kuitenkaan unohdettu aikaa onneen, rakkauteen ja lämpöön.

"Patchin tummat silmät tarkastelivat minua. Sekunnin puolikkaan näin, kuinka niistä kuvastui liuta tunteita.Väsymys, huoli, helpotus -- / Hän kietoi käsivartensa ympärilleni ja piti minua lujasti, puristi itseään vasten. "Luulin, että ehdin sinne liian myöhään. Luulin, että sinä olit kuollut.""


perjantai 27. tammikuuta 2017

Eliitti #2 (Kiera Cass)


Teoksen nimi: Eliitti
Kirjoittanut: Kiera Cass
Suomentanut: Laura Haavisto
Ilmestymisvuosi: 2013 (englanniksi) 2016 (suomeksi)
Kustantaja: pen&paper
Sivumäärä: 319


"35 tyttöä saapui palatsiin. Vain kuusi on jäljellä."

Taistelu prinssi Maxonin sydämestä kovenee, kun valintaan saapuneista tytöistä on enää vain kuusi jäljellä. Yksi heistä on yhteiskuntaluokan alimmista kasteista syntyisin oleva tunteikas, mutta samalla hyvin määrätietoinen America. Hänen tunteensa Maxonia kohtaan ovat aitoja, mutta samalla hän käy sisällään taistelua siitä, onko hän valmis koko kansan prinsessaksi?

"On käynyt ilmi, että olen todella surkea pysymään erossa sinusta.
Se on erittäin vakava ongelma.

Hymyilin. "Oletko todella yrittänyt?"

Hän teeskenteli miettivänsä. "No,en. Äläkä luule, että aion yrittääkään."

Nauroimme hiljaa pitäen kiinni toisistamme. 
Näinä hetkinä oli helppoa kuvitella, että olisin tässä loppuelämäni."


Maxonin tunteet Americaa kohtaan ovat yhtä aitoja kuin on tosirakkaus. America ei kuitenkaan pysty myöntämään sitä itselleen. Hän on syntynyt elämään epäluulossa ja olemaan varuillaan, jokaisella askeleellaan, jonka hän ottaa. Mutta olisiko hänen aika muuttua itsensä ja Maxonin tähden? Luottamuksen puute ei kuitenkaan ole American ainut ongelma palatsissa. Hänen kanssaan samassa palatsissa vartijan tehtävää suorittaa nimittäin hänen ensirakkautensa, Aspen? Heidän selvittämättä jäänyt eronsa kaivaa American mieltä, eikä hän pysty unohtamaan aikoja tuon turvallisen miehen käsivarsilla. 

Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin palatsissa järjestettävät suuret riemujuhlat saavat hyvin karmean päätöksen järkyttäen American mielen pitkäksi aikaa. Maxonin osallisuus tapahtuneeseen ei helpota yhtään jo ennestään kireää tunnelmaa. Linnaan kohdistuneet hyökkäykset kapinallisten taholta vievät yhä enemmän prinssin aikaa tytöiltä. Juuri kun päätöksiä olisi tehtävä, kaikki on epävarmaa. Miehet saavat nyt hetken odottaa, sillä American on annettava aikaa itselleen ja tunteilleen. Ilmoille herää kuitenkin kysymys, kuinka kauan Maxon on enää valmis odottamaan. Tilanne on vaikea, eikä America oikein tiedä, miten toimia kaikkien eduksi. Aina muut etusijalle asettava nuori nainen on joutunut pulaan tämän luonteenpiirteensä kanssa. Kunpa olisi mahdollista palata ajassa taaksepäin hetkeen, jolloin vierellä oli Maxon ja elämä kaikkine iloineen.

Kiera Cassin kirjoittaman Valinta-sarjan toinen osa vie lukijan keskelle vaikeita päätöksiä ja epävarmuutta. Nämä tunteet houkuvat läpi kirjan sen kertojan, American välittäminä. Vaikka edessä on vaikeita aikoja, ei kirjasta puutu rakkautta ja onnenhetkiä. Teoksen vahvat tunneilmaisut pitkin tarinaa ovat lukijalle kuin portti päähenkilön mielenmaisemaan. Taitavan kerronnan lisäksi kirjassa on loistavia juonenkäänteitä ja arvoituksellista tunnelmaa, joka lisää tarvetta lukea aina vain enemmän ja enemmän. Maailmalla menestystä saanut kirjasarja on ainakin omasta mielestäni jokaisen kehun arvoinen.

Sarjan ensimmäiseen osaan pääset kurkaamaan tästä!