Sivut

tiistai 27. joulukuuta 2016

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (Ransom Riggs)


Teoksen nimi: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Kirjoittanut: Ransom Riggs
Suomentanut: Virpi Vainikainen
Ilmestymisvuosi: 2011
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Sivumäärä: 350




"Olin juuri ennättänyt sopeutua ajatukseen, että edessäni oli hyvin tavallinen elämä, kun epätavalliset tapahtumat alkoivat. Niistä ensimmäinen oli raastava kokemus, ja kuten mullistavat kokemukset aina, sekin jakoi elämäni kahtia, aikaan Ennen ja Jälkeen. Monien muiden tulossa olevien epätavallisten asioiden tapaan tämä ensimmäinenkin liittyi isoisääni, Abraham Portmaniin"

Kaikki alkaa Yhdysvalloista, jossa Jacob elää varsin tavallista elämää Portmanin papan omituista käytöstä lukuunottamatta. Tämän kertomukset kauhistuttavista hirviöstä ja eriskummallisista lapsista uppoutuvat pienen pojan ajatusmaailmaan täysin, mutta vanhetessaan hän olettaa niiden olevan vain vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Kaikki tarinat lohkerokielisistä hirviöistä, jotka imaisevat sisäänsä eivät millään voi pitää paikkaansa. 

Vuodet kuluvat ja Portmanin pappa käy entistä kummallisemmaksi. Hän puhuu kaupunkiin saapuvista hirviöistä ja suojautuu kotiinsa lukkojen taakse. Jacobin isä olettaa sen johtuvan vanhuuden aiheuttamasta höperöitymisestä, mutta toisin on. Lopulta koittaa ilta jona Jacob saa hyvästellä niin isoisänsä koin entisen niin sanotun "normaalin" elämänsä.

" Isoisä makasi mahallaan köynnyspedillä, jalat levällään ja toinen käsi alle vääntyneenä, niin kuin hän olisi pudonnut maahan jostain korkealta. Olin varma, että hän oli kuollut. Aluspaita oli läpimärkä verestä, housut olivat riekaleina ja toinen kenkä tiessään. Pitkän aikaa saatoin vain tuijottaa, ja taskulamppuni valo pyyhki täristen isoisää. Kun sain taas henkeä, lausuin hänen nimensä, mutta hän ei liikahtanutkaan. 

Hirviöitä metsään paennut Portmanin pappa on tullut elämänsä päätepisteeseen. Jacobille tämä kaikki taas merkitsee uuden alkua. Papan lausuessa viimeiset sanansa pojanpojalleen hän uskoo, että tämä ottaisi ne todesta.

""Ei ole aikaa", hän kuiskasi. Sitten hän kohotti päätään, ponnistuksesta vapisten, ja hengähti korvaani: "Etsi lintu. Silmukassa. Vanhuksen haudan toisella puolella . Syyskuun kolmas, 1940." Minä nyökkäsin, mutta hän näki, etten tajunnut mitään. Viime voimillaan hän lisäsi: "Emerson - kirje. Kerro heille mitä tapahtui, Yakob."

Kaikesta hämmentyneenä Jacob jää miettimään isoisänsä sanoja ymmärtämättä niiden merkitystä ja todenperäisyyttä. Pojan kokemasta järkytyksestä huolissaan olevat vanhemmat järjestävät hänelle ajan psykologille ja Jacob alkaa pohtimaan asioiden todenperäisyyttä. Kaikki epäilykset eriskummallisista lapsista käyvät toteen, kun Jacob saa kirjeen, joka on peräsin Neiti Peregrineltä, tuolta eriskummallisten lasten "äidiltä". Totuudesta hämmentyneeltä hän vaatii saada tietää totuuden ja päästä katsomaan paikkaa, josta isoisän kuuluisa lapsuus on peräisin. Lopulta vanhemmat suostuvat ja Jacobin ja hänen isänsä yhteinen  matka kohti eriskummallista saarta voi alkaa.

Matka koituu kaikeksi muuksi kuin tavalliseksi turistivierailuksi. Sen aikana Jacob huomaa, etteivät eriskummalliset lapset ole niin pelottavia ja outoja kuin miksi heitä kuvataan. He ovat myös aivan todellisia, elämää täynnä olevia nuoria. Heillä on vain yksi huono puolensa. He ovat pysähtyneet paikoilleen ajan loukkuun, josta ei ole poistumista ellei halua päästä hengestään. Ystävystyessään näiden lasten kanssa Jacob voi hetken elää isoisänsä lapsuutta tuntien kaikki hänen kokemansa tuoksut ja  tunteet. Vaikka kuulostaa oudolta, hän voi vihdoin tuntea itsensä normaaliksi ja merkitykselliseksi kaikkien näiden ihmisten ympärillä, Mikään ei kuitenkaan ole ikuista, ei edes pysähdyksissä oleva aika?

Ransom Riggsin teos Neiti peregrinen koti eriskummallisille lapsille on kerrassaan eriskummallinen lukukokemus, jonka aloittaessaan ei voi oikein tietää mihin päätyä.


lauantai 3. joulukuuta 2016

Vaihdokas (Elena Mady)


Teoksen nimi: Vaihdokas
Kirjoittanut: Elena Mady
Ilmestymisvuosi: 2015
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 379



"Onko elämä elämisen arvoista, jos kukaan ei näe sinua, et edes sinä itse?


Miltä tuntuisi elää jonkun toisen elämää tietämättä hänestä juuri mitään? Olisiko normamätäalia astella päivästä toiseen kantaen vierasta kehoa? Usein haaveilemme, kunpa voisimme olla kuin joku toinen, jota ihailemme suunnattomasti. Totuus on kuitenkin toinen. Vieraan kehossa ei ole helppoa elää. On otettava vastuu toisen elämästä, kannettava vierasta kehoa kuin se olisi oma ja olla sinut uuden minänsä kanssa. 

Tällaiseen vastuuseen joutuu hyppääjä, nuori nainen, joka eräänä päivänä herää Alex Winterin kehossa. Hän on eräänlainen vaihdokas, joka on tottunut elämän lyhykäisyyteen ja menetykseen. Alkujärkytyksestä toivuttuaan hänelle käy ilmi perhettä koetellut tragedia, jonka seurauksena Alex on menettänyt vanhempansa. Tuntematta ketään hän sukeltaa uuteen elämäänsä, joka on täynnä surua ja kaipuuta, vastaamattomia kysymyksiä sekä salaperäisiä ja toisiaan seuraavia murhastrategioita. 

Alexin kehon omistava tyttö saa huomata, ettei kehen tahansa voi luottaa. Petetyt lupaukset ja valheet varjostavat hänen elämäänsä tavalla tai toisella, ja mielessä pyörii ajatus siitä, pitäisikö jättää tämä kaikki ja hypätä. Juuri kun elämä on käymässä sietämättömäksi saa Alex toivon kipinän elämänsä ensimmäisistä ystävyyden- ja rakkaudenhetkistä. Hän puntaroi elämänsä merkitystä ja sitä, mitä hän tulisi kaipaamaan, jos nyt lähtisi. Pystyykö hän antamaan anteeksi itselleen ja Alexille ja luottamaan, että elämä kantaa?

Elena Madyn teos Vaihdokas on kutkuttava trilleri täynnä fantasiaa, rakkautta ja salapoliisidekkareiden tunnelmaa. Koukuttava lukukokemus tarjoaa mahdollisuuden yllättyä yhä uudelleen toinen toistaan ihmeellisemmistä juonenkäänteistä. Päähenkilö Alexin kohtalo on olla maailman ulkopuolella leijaileva aave ja yhteiskunnan kummajainen. Erilaisuudellaan hän saa kuitenkin aikaan jotain merkittävää, Hän nimittäin koskettaa montaa ihmistä aidolla ja ehdottomalla rakkaudellaan. Vaikeuksista ja uskonpuutteesta huolimatta hän välittää ympärilleen valoa ja eräänlaista toivoa. Kirjan lukiessaan ymmärtää erilaisuuden, oli sitten kyse mistä tahansa, olevan rikkaus. 

Teos sijoittuu Helsingin lähistöllä olevaan Vaitiolan kylään, jossa Alex vanhempiensa menehdyttyä asuu tätinsä kanssa. Alexin vanhemmat olivat rikkaita huippuyrittäjiä ja jättivät tyttärelleen jälkeensä melkoisen omaisuuden. Hulppeiden puitteiden keskellä Alex kuitenkin tuntee itsensä yksinäiseksi ja käsittää ettei raha ole kaikki kaikessa. Tarinan kertojana hän on arvoituksellinen ja salaperäinen, mutta samalla todenmukainen ja aito. Teoksen jakautuessa kolmeen osaan: vaihdokas, murja ja hyppääjä, se luo ikään kuin kolme tarinaa, jotka toimivat toistensa jatkumona. Sivujen väliin mahtuu myös laulun säkeitä, jotka on kirjoitettu Alexin elämään viitaten. Ne kokoavat tarinan kauniisti yhteen. 

Omana lukukokemuksenani kirja oli parhaimpia pitkään aikaan lukemiani. Olisin voinut kahmia sitä vain lisää ja lisää. Lukemiseen vierähti kuitenkin aikaa lukion, autokoulun ja muiden tehtävien hoitamisen takia. Kirjavinkkarin suosittelema teos oli lukemisen arvioinen kokemus, jonka tulen muistamaan vielä pitkään.


Suurin on rakkaus, sanotaan. Ainoa ja tärkein. 
Ehkä he tietävät jotain, he jotka näin sanovat.
 Ilman rakkautta en joka tapauksessa halunnut elää, ja nyt minun ei tarvinnut.